Ilmiöt

Leena Harkimo pääsi työn makuun yrittäjäperheen tyttärenä

Porilaisessa yrittäjäperheessä kasvaneelle kansanedustaja Leena Harkimolle työnteko tuli tutuksi jo lapsena. Perheyrityksen ulkopuolella kesätyökokemusta kertyi muun muassa sokerijuurikaspellolla ja squash-hallin emäntänä. MTV:n uutisten kesäsarjassa tunnetut suomalaiset kertovat kesätyökokemuksistaan. Koko haastattelun kuulet Radio Novalta 24.6. klo 13.20.

Kansanedustaja Leena Harkimo (kok) on yrittäjävanhempien tytär ja tutustui perheen kuljetusliikkeen kautta työelämään jo lapsena. Kesätöitäkin hän teki jo pienenä tyttönä, tosin ei vielä kovin vakavassa hengessä.

- Olin kesäisin äidille apuna paperitöissä. Juoksimme kaksoissiskon kanssa kilpaa pankkiin hakemaan erilaisia tositteita ja viemään tai hakemaan postia, Harkimo muistelee.

"Haluaisin mennä tallille luomaan lantaa."

- Varmasti jossakin ikävaiheessa enemmän sotkimme äidin rutiineja kuin autoimme, ja ehkä hän oli helpottunut, kun paimensi meidät mökille.

Ensimmäinen perheyrityksen ulkopuolinen kesätyö oli sokerijuurikkaan harventaminen Säkylässä.

- Päätimme kolmen kaverin kanssa hankkia vähän taskurahaa. Tuntuu kyllä, että työmotivaatio ei välttämättä ollut ihan huipussaan pellolla. Olen kuitenkin aina tykännyt niin sanotusti potata puutarhassa, kaivella multaa, tehdä heinätöitä. Siinä on sellainen tekemisen meininki.

Siistiä sisätyötä tekevä kansanedustaja kaipaa edelleen ruumiillista tekemistä.

- Eilen viimeksi leikkasin nurmikon omalla pihalla. Siitä tulee hyvä mieli!

  • Leena Harkimo
  • - Kokoomuksen kansanedustaja
  • - Syntynyt 28. maaliskuuta 1963
  • - Koulutus: Yo-merkonomi
  • - Toiminut muun muassa Jokereiden toimitusjohtajana vuosina 1991-1998

 

"Työ on muutakin kuin ansaitsemista"

Ennen kansanedustajaksi nousemistaan Leena Harkimo oli pitkään Jokereiden toimitusjohtajana. Myös nuoruuden kesätöissä hän huolehti urheilijoiden hyvinvoinnista squash-hallin emäntänä.

- Aamulla avasin ovet ja tarkastin, että pukuhuoneet ovat siistejä. Keitin kahvit, katsoin, että on tuoretta pullaa tarjolla ja rahastin. Siinä oli aika paljon vastuuta 16-vuotiaalle.

Erilaiset kesätyöt antoivat Harkimon mukaan mallin työn tekemiseen.

- Työ on paljon muutakin kuin ansaitsemista. Se on sosiaalista ja siinä tapaa ihmisiä ja luo verkostoja. Tietysti on myös kiva, että voi hallinnoida omaa lompakkoaan. Tietää, että nämä ovat minun ansaitsemiani rahoja ja minä päätän näiden käytöstä, Harkimo toteaa.

Jos tänä kesänä olisi ajankohtaista mennä kesätöihin, Harkimo hakeutuisi tallitytöksi.

- Haluaisin mennä tallille luomaan lantaa! Siinä olisi myös tekemisen meininkiä. Olen aina tykännyt eläimistä ja varsinkin hevosista. Siihen minulla on jonkinlainen kaipuu, kansanedustaja hymyilee.

Uusimmat uutiset

Räätälöidyt valmismatkat suosiossa - matkoille valitaan oma teema
27.05.2012 04:50

Opettajien pelko: Oppilaille parempia arvosanoja säästöjen vuoksi
27.05.2012 04:20

Lapsille tarkoitetut välipalapatukat tulleet Suomeen – tutkija huolestui
27.05.2012 04:14

Tällaisia esiintyjiä nähtiin tänä vuonna euroviisuissa
27.05.2012 03:59

Malin sekasorto pahenemassa – kaksi kapinallisryhmää yhdistivät voimansa
27.05.2012 03:07

Keskustan kenttäväen suosikki paljastuu
27.05.2012 02:54

Päihtynyt nuorukainen hyppäsi 20 metristä mereen – pelätään hukkuneen
27.05.2012 02:25

Yksi onnellinen vei viiden miljoonan täyspotin
27.05.2012 02:03

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14