Halutaanko eläkekapinaa?22.01.2010 14:49
SDP:n kansanedustaja Eero Heinäluoma varoittaa eläkekapinan mahdollisuudesta, jos eläkkeitä vielä heikennetään. Hän esittääkin hallitukselle kepin sijasta porkkanoita, jotta työurat voisivat pidentyä tavoitellulla kahdella-kolmella vuodella. Tässä pitäisi palkita sekä työntekijöitä että työnantajia, jotka pitävät ikääntyviä työntekijöitä töissä. Työnantajat voisivat saada maksualennuksen yli 60-vuotaista työntekijöistä, mikä palkitsi vastuullista ja yhteiskunnan kokonaisedun mukaista työnantajakäyttäytymistä, kirjoittaa SDP:n kansanedustaja Eero Heinäluoma.
Vanhasen hallitus näyttää keittäneen itselleen ja kansakunnalle pahimmanlaatuisen sopan eläkeasioista. Viime keväänä pääministeri keksi Rukan hangilla, että kaikkien kansalaisten eläkeikää nostetaan 65-vuoteen. Asiasta kyhättiin nopeasti hallituksen päätös ilman asiantuntijoiden tai palkansaajajärjestöjen kuulemista. Kansalaispalaute pakotti perääntymään. Pakkopäätösten sijaan perustettiin työryhmä, jonka tehtäväksi annettiin vaihtoehtoisten keinojen keksiminen tälle lainsäädännön eläkeikien pakkonostolle.
MTV3 kertoi keskiviikkona varsin hälyttäviä tietoja tämän työryhmän työstä. Suunnitteilla on uusia keppejä - varsinaisia halkoja - joilla paperilla mahdollisuutta jäädä eläkkeelle estettäisiin ja lisäksi vielä heikennettäisiin ikääntyvien työttömyysturvaa. Osa-aikaeläkkeen lopetus, työttömyysturvan lisäpäivien lakkautus ovat tylyjä viestejä eivätkä ne tule luomaan yhtään uutta työpaikkaa. Päinvastoin voi ennustaa, että työssä jaksamisen ongelmat ja syrjäytyminen tulevat vain lisääntymään.
Arvostettu sosiaalipolitiikan tutkija, Yhteiskuntapolitiikka lehden päätoimittaja Matti Virtanen näkee jo tällaisen uudistuksen tulokset selvästi. Taloussanomissa 21.1. hän kertoo, että monia ihmisiä on uhkamassa työuransa päätteeksi 5-10 vuotta kestävä minimitulojakso, jos hallituksen ja Elinkeinoelämän keskusliiton kaavailemat eläkemuutokset menevät läpi. Hän myös muistuttaa, että mikään laki ei jatkossakaan pakota työnantajia pitämään töissä ikääntyneitä työntekijöitä. Siksi Virtasen mukaan heihin kohdistetaan myös tulevaisuudessa suurimmat saneeraukset ja historia on osoittanut, että kriisin tullessa työnantajat karsivat työvoimaansa nimenomaan vanhimmasta päästä.
Palkansaajajärjestöt valittavat avoimesti, että valtion edustajat työryhmätyössä ovat ajaneet kovia etuusleikkauksia. Ministeri Hyssälä näyttää kuitanneen virkamiesten puheet yksityisajatteluna. Erilaisia kolmikantaneuvotteluja pitkään seuranneena tiedän, etteivät virkamiehet näin keskeisissä asioissa puhu lämpimikseen. Olisikin jo aika ministeri Kataisen lopettaa kuurupiilo ja kertoa mitä eväitä hän on näihin neuvotteluihin lähettänyt.
En usko tähän keppi ja halko -linjaan.
Porkkanoilla ja houkuttimilla on parempi ja inhimillisempi vaikutus ihmisiin kuin uudenlaista kerjäläisyyttä ja toimeentulotukiriippuvuutta synnyttämisellä..
Nyt on jo nähty hyviä vaikutuksia työntekijöiden ajattelussa, kun eläkekertymää on selvästi parannettu 60-vuoden iän jälkeen. 63 ikävuoden jälkeenhän eläke kertyy 4,5 prosenttia vuodessa sen tavallisen 1,5 prosentin kertymän sijaan. Pari lisävuotta tuo lähes kymmenen prosentin kertymän vuosiansioista. Vaikutus maksettuun eläkkeeseen puolestaan voi olla lähes viidesosan korotus.
Puolet 63-vuoden iän saavuttaneista miettiikin tänään työelämässä jatkamista, jos työnantaja ja terveys sen vaan sallivat.
Ja tiedämme, että monien jo tehtyjen toimien yhteisvaikutuksena meillä on tähän mennessä keskimääräinen eläkkeelle lähtöikä noussut jo parilla vuodella.
Eläkekeskustelussa on liian paljon puhuttu vain siitä, mitä palkansaajat tekevät. Pitäisi puhua siitä, mitä työnantajat tekevät. Ovatko he valmiita pitämään 60-vuotta täyttäviä töissä ja kehittyvätkö työyhteisöt niin, että siellä on tilaa yli 60-vuotiaille.
Terveessä työyhteisössä on monenikäisiä ihmisiä: vastavalmistuneita, lapsiperheiden vanhempia, 5- ja 6-kymppisiä. Taisipa joku sanoa, että, jos meillä olisi ollut enemmän yli 6o-vuotiaita pankinjohtajia, emme olisi pankkikriisiä nähneetkään.
Työnantajien keskuudessakin asenteet muuttuvat. Tuore yrittäjätutkimus kertoo, että joka toinen yrittäjä olisi kiinnostunut palkkaamaan eläkkeeltä ihmisiä takaisin vaikkapa osa-aikatyöhön, jos alan osaajia ja kiinnostuneita löytyy. Nyt pitäisi luoda yrittäjille samanlaiset porkkanat kuin palkansaajillakin työurien pidentämiseen Työnantajat voisivat saada sosiaaliturvamaksuissa alennuksen esim. yli 60-vuotaista työntekijöistä, mikä palkitsi vastuullista ja yhteiskunnan kokonaisedun mukaista työnantajakäyttäytymistä.
Eläkkeet ovat meille kaikille yksi tärkeä turvallisuutemme tekijä. Varoitankin hallitusta enää heikentämästä kansalaisten eläketurvaa. Sillä tiellä ei työllisyys kasva eikä onnellisuutta synny. Tavallisten kansalaisten eläketurva ei Suomessa ole mitenkään tavattoman suuri, pikemminkin päinvastoin. Onhan keskieläkkeen suuruus vain runsaat 1.200 euroa kuukaudessa. Eläketasoissa ollaan siis jo nyt viimeisillä hyväksyttävillä rajoilla.
Jos hallitus nyt tarttuu jälleen keppiin ja unohtaa porkkanoiden terveellisen ja vapauttavan vaikutuksen voi olla seurauksena laajempi eläkekapina ja ihmisiä kaduilla. Sellaistakin on aika monessa maassa viime vuosina nähty.
Eero Heinäluoma,
kansanedustaja
Halutaanko eläkekapinaa? 22.01.2010 14:49
Suomella aito mahdollisuus saada ensimmäinen EU:n presidentinvirka 14.10.2009 14:37 (14:53)
Omistajaohjaukseen oma ministeri 21.08.2009 14:53
Puoluerahoitukseen uudet säännöt jo ensi vuodelle 03.07.2009 15:38
Nopeita toimia tarvitaan 15.05.2009 16:24
Pelin politiikkaa 30.03.2009 14:31
Hallitus keventää verotusta - ja kunnat nostavat veroäyriä 06.02.2009 16:05
Huippukokous - pettymys 12.12.2008 16:10
Tingitään veroalesta ja laitetaan rahaa terveyteen, vanhuksiin ja kouluun 31.10.2008 15:45
Kuntapalveluja uhkaa rahoituskriisi 22.09.2008 15:52
Oikeudenmukaisuutta verotukseen 11.08.2008 16:36
Ovatko Suomen Venäjä-suhteet kunnossa? 27.06.2008 14:38
Huippu tarvitsee vankan alustan 20.05.2008 16:01
Verotus hakoteille 04.04.2008 17:31
Unohtuivatko lapsiperheet? 03.03.2008 17:44
Heinäluoma: Valtionyhtiöpolitiikassa on uudelleen arvioinnin paikka 25.01.2008 16:54 (17:02)
Asuntopaketin aika 14.12.2007 16:39
Puukaupassa testataan Suomen ja Venäjän väliset hyvät suhteet 05.11.2007 16:34
Ulkopolitiikkaa ja sisäpolitiikkaa 21.09.2007 18:19
Inflaatioriski kasvaa 10.08.2007 18:16
Hallitus ponnettomana 29.06.2007 15:33
Venäjä-suhteet murroksessa 18.05.2007 16:32
Noppapeliä Natolla? 05.04.2007 18:56
Valtionyhtiöt torikaupassa 23.02.2007 18:10
Kohtuuhintaista sähköä saatava myös tulevaisuudessa 12.01.2007 19:44
Riittääkö katetta eläkelupauksille? 24.11.2006 18:57
Kiekkoväkivaltaan puututtava 06.10.2006 13:19
Irti öljyriippuvuudesta 18.08.2006 16:58 (17:05)
Kuntauudistus vahvisti hallitusyhteistyötä 30.06.2006 17:43
Itämerelle suojelusopimus 12.05.2006 16:17
Tilanne hyvä, mutta hermojen pidettävä 24.03.2006 13:35
Seurantaryhmä valmistelemaan turvallisuuspoliittista selontekoa 03.02.2006 13:53
Harmaa talous 16.12.2005 16:30
Tarvitaan kansallinen yhteisymmärrys 04.11.2005 15:33
Vauhtia Venäjä-yhteistyöhön 23.09.2005 10:38
Myöhennetäänkö koulun aloitusta? 12.08.2005 16:20
Perhevapaiden kustannusten tasaukseen vauhtia 20.05.2005 15:46
Vanha miljardi 08.04.2005 15:47
Kehysriihestä lisävauhtia työllisyyteen 25.02.2005 16:36
Oikeus kertoa oppositiolle 14.01.2005 16:07 (16:16)
Jo riittää kuurupiilo 08.10.2004 15:00
Mihin unohtui Pohjoinen ulottuvuus? 27.08.2004 16:50
Superministeri Itämeren suojeluun 16.07.2004 15:14
Euroopan eduskuntaa valitsemaan 04.06.2004 16:29
(23.04.04) Komissaaripeli ennenaikaista - "Pappikin on vielä paitasillaan" 23.04.2004 18:16
(12.03.04) Äänestäminen helpoksi 12.03.2004 15:56
(30.01.03) Suomen etu vaatii vahvaa Eurooppa-politiikkaa 30.01.2004 15:50
(12.12.03) Tervetullut mielenilmaisu 12.12.2003 15:23
(24.10.03) Jorma Ollilan haaste otettava vastaan 24.10.2003 17:02
(19.09.03) Omasta komissaarista kamppailtava 19.09.2003 16:48
|