Arhinmäki: Lähteneet edustajat eivät edes olleet mukana neuvotteluissa

Julkaistu 15.06.2011 08:28 (päivitetty 09:20)
Arhinmäki: Lähteneet edustajat eivät edes olleet mukana neuvotteluissa

VAseemistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki.


Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki oikoo väitteitä, joiden mukaan kaksi vasemmistoliittolaista olisi lähtenyt hallitusneuvotteluista.

Helsingin Sanomat uutisoi tänään, että entinen vasemmistoliiton kansanedustaja Jaakko Laakso sekä kansanedustaja Jyrki Yrttiaho (vas) ovat jättäneet neuvottelut.

- Tässä toisessa neuvotteluvaiheessa kumpikaan kansanedustaja ei ollut edes nimettynä hallitusneuvottelijana. He jo hyvissä ajoin ilmoittivat, etteivät halua olla mukana hallitusneuvotteluissa, ja sitä kunnioitimme, Arhinmäki sanoi MTV3:n Huomenta Suomen haastattelussa.

Laakso sen sijaan sanoi Huomenta Suomen haastattelussa, että hänet poistettiin neuvotteluista.

- Vasemmistoliiton johto päätti poistaa minut hallitusneuvotteluista siksi, että en ollut valmis hyväksymään vasemmistoliiton toisen neuvottelijan Annika Lapintien ulkoministeri Alexander Stubbin kanssa yhdessä hyväksymää muotoilua Nato-jäsenyydestä.

Jo aiemmin hallitusneuvotteluista lähti oma-aloitteisesti vasemmistoliiton kansanedustaja Markus Mustajärvi.

Laakso on kritisoinut puoluettaan siitä, että se on hallituskipeyden takia ollut valmis luopumaan kaikista omista tavoitteistaan. Arhinmäki torjuu väitteen.

- Vasemmisto tekee edelleen kovasti töitä sen eteen, että saamme perusturvaa nostettua. Teemme töitä myös palveluiden ja tuloerojen kaventumisen puolesta. Se etenee askel askeleelta. Hallitusohjelma on kuitenkin aina kompromissi.

Arhinmäki uskoo, että hallitusneuvottelut saadaan päätökseen perjantaihin mennessä.

(MTV3)

Katso vasemmistoliiton puheenjohtajan Paavo Arhinmäen kommentit:

Lue myös:

Lapintie: Vasemmistoliitto jatkaa hallitusneuvotteluissa

HS: Jo kolme vasemmistoliiton kansanedustajaa jätti neuvottelut

Kataisen hallitus kaavailee veroa metsänomistajille

HS: Kokoomus antamassa SDP:lle periksi sopeutusohjelmassa