![]() |
Perussuomalaiset saavat eduskunnassa käsiinsä ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskeisimmät paikat eli ulkoasiainvaliokunnan ja puolustusvaliokunnan puheenjohtajuudet.
Eduskuntaryhmien tekemän sopimuksen mukaan perussuomalaiset saavat johtoonsa kolme valiokuntaa eli myös hallintovaliokunnan.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini sanoi ottavansa ulkoasiainvaliokunnan paikan tässä vaiheessa haltuunsa itse. Muut puheenjohtajuudet ja varapuhemiehen paikka täytetään huomisessa ryhmäkokouksessa.
Kokoomus ja SDP saavat molemmat johtoonsa neljä valiokuntaa. Kokoomus saa keskustalla olleen valtiovarainvaliokunnan, vihreiden aiemmin johtaman lakivaliokunnan ja vasemmistoliiton vedettävänä olleen liikenne- ja viestintävaliokunnan sekä pitää sivistysvaliokunnan puheenjohtajuuden.
SDP pitää edelleen suuren valiokunnan puheenjohtajuuden ja saa kokoomuksella olleet perustuslakivaliokunnan, tulevaisuusvaliokunnan ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtajuudet.
Keskusta joutuu neljänneksi suurimpana ryhmänä tyytymään kolmeen valiokuntapuheenjohtajuuteen. Se säilyttää sosiaali- ja terveysvaliokunnan sekä maa- ja metsätalousvaliokunnan johtopaikat ja saa uutena SDP:llä olleen talousvaliokunnan.
SDP:ltä siirtyy vasemmistoliiton johtoon ympäristövaliokunta ja vihreille tarkastusvaliokunta.
Puheenjohtajuudet valiokunnittain
SUURI VALIOKUNTA, puheenjohtaja SDP, varapuheenjohtajat 1. keskusta, 2. vasemmistoliitto
VALTIOVARAINVALIOKUNTA, pj kokoomus, vpj perussuomalaiset
PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA, pj SDP, vpj kokoomus
ULKOASIAINVALIOKUNTA, pj perussuomalaiset, vpj kokoomus
SIVISTYSVALIOKUNTA, pj kokoomus, vpj keskusta
TULEVAISUUSVALIOKUNTA, pj SDP, vpj vihreät
HALLINTOVALIOKUNTA, pj perussuomalaiset, vpj SDP
LAKIVALIOKUNTA, pj kokoomus, vpj RKP
LIIKENNEVALIOKUNTA, pj kokoomus, vpj perussuomalaiset
MAA- JA METSÄTALOUSVALIOKUNTA, pj keskusta, vpj perussuomalaiset
PUOLUSTUSVALIOKUNTA, pj perussuomalaiset, vpj keskusta
SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNTA, pj keskusta, vpj SDP
TALOUSVALIOKUNTA, pj keskusta, vpj kokoomus
TYÖELÄMÄ- JA TASA-ARVOVALIOKUNTA, pj SDP, vpj kokoomus
YMPÄRISTÖVALIOKUNTA, pj vasemmistoliitto, vpj SDP
TARKASTUSVALIOKUNTA, pj vihreät, vpj SDP
(MTV3 - STT)