Ulkomaat

BBC: Mitä ihmettä ovat nämä taivaalta sataneet möykyt?

Sanonnan mukaan voi sataa kissoja ja koiria, mutta oikeasti sellaista sadekuuroa tuskin kuitenkaan näkee. Taivaalta saattaa sen sijaan sataa niskaan joskus jotain muuta kummallista.

Britanniassa on nimittäin ihmetelty tällä viikolla raekuuron mukana pihalle sataneita outoja möykkyjä.

Bournemouthissa asuva Steve Hornsby löysi omituiset pallot takapihaltaan torstaina raekuuron jälkeen.

Pallot olivat läpimitaltaan noin kolmen senttimetrin pituisia ja sinertävän värisiä.

Horsbyn mukaan palloissa on kovempi ulkokuori ja pehmeämpi sisus. Ne eivät haise miltään, eivätkä ole tahmaisia.

– Niitä oli hyvin vaikea poimia. Jouduin hakemaan lusikan, jolla vippasin ne purkkiin, Hornsby kuvaili.

Yrittäessään selvittää mitä pallot oikein ovat, Hornsby säilytti niitä varmuuden vuoksi jääkapissa, mutta pallot eivät myöskään sulaneet.

Vahvistusta sille, mitä pallot ovat, ei ole vielä saatu. Bournemouthin yliopiston edustaja on kuitenkin arvioinut, että pallot saattavat olla merieliöiden munia, jotka ovat kulkeutuneet paikalle linnun jaloissa.

–Aiemmat vastaavat havainnot oudosta aineesta ovat yleensä olleet näitä. Nyt on ehkä hieman aikaista kudulle, mutta toisaalta meillä on ollut hyvin leuto talvi, Josie Pegg kertoi BBC:lle.

–Näiden kulkeutuminen lintujen jaloissa on hyvin tunnettua. Ja jos lintu on jäänyt myrskyn keskelle, se voi hyvinkin olla syy.

(MTV3)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Räätälöidyt valmismatkat suosiossa - matkoille valitaan oma teema
27.05.2012 04:50

Opettajien pelko: Oppilaille parempia arvosanoja säästöjen vuoksi
27.05.2012 04:20

Lapsille tarkoitetut välipalapatukat tulleet Suomeen – tutkija huolestui
27.05.2012 04:14

Tällaisia esiintyjiä nähtiin tänä vuonna euroviisuissa
27.05.2012 03:59

Malin sekasorto pahenemassa – kaksi kapinallisryhmää yhdistivät voimansa
27.05.2012 03:07

Keskustan kenttäväen suosikki paljastuu
27.05.2012 02:54

Päihtynyt nuorukainen hyppäsi 20 metristä mereen – pelätään hukkuneen
27.05.2012 02:25

Yksi onnellinen vei viiden miljoonan täyspotin
27.05.2012 02:03

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14