Ulkomaat

YK:n järkyttävä Kongo-raportti: "Kaikki kylän naiset raiskattiin"

08.09.2010 09:25
YK:n järkyttävä Kongo-raportti: "Kaikki kylän naiset raiskattiin"

MTV3 - Inka Haukka

Järjestelmällisiä joukkoraiskauksia tapahtui Kongossa heinä–elokuussa huomattavasti enemmän kuin mitä tähän mennessä on pelätty. YK:n tuoreessa raportissa arvellaan, että yli 500 naista joutui raiskauksen uhriksi. Luku on kaksinkertainen aiempiin arvioihin verrattuna. Järkyttävät seksuaalirikokset ovat tapahtuneet pääosin Pohjois- ja Etelä-Kivun maakunnissa.

Raiskausten uhrien joukossa on myös useita lapsia, YK:n raportin mukaan iältään 7-15-vuotiaita tyttöjä. Raiskausten takana ovat hallitusta vastustavat kapinallisjoukot. Myös paikallisten sotilaiden on epäilty syyllistyneen raiskauksiin.

- Olemme saaneet raportteja, joiden mukaan yhdessä kylässä raiskattiin järjestelmällisesti jokainen kylän nainen, kertoo YK:n asiantuntija uutiskanava CNN:n mukaan.

Kapinalliset hyökkäsivät heinä-elokuun vaihteessa useisiin syrjäisiin kongolaiskyliin ja estivät tiesuluilla kyläläisten pääsyn pois alueilta. Useissa tapauksissa uhrit joutuivat kerrallaan kuuden miehen raiskaamaksi.

Kapinallisten kerrotaan myös ryöstäneen kyliä sekä sytyttäneen tuleen satoja taloja.

Milloin YK sai tietoonsa raiskaukset?

Kansainvälisiä rauhanturvajoukkoja on arvosteltu jyrkästi siitä, että ne eivät ole kyenneet estämään julmia seksuaalirikoksia kriisialueella.

Hämmennystä on herättänyt lisäksi ristiriitaiset tiedot siitä, milloin YK kuuli ensimmäisen kerran raiskauksista.

YK kertoi Kongon rikoksista julkisuuteen ensimmäisen kerran elokuun 22. päivä. Järjestön mukaan se sai ensimmäiset raportit raiskauksista avustusjärjestö IMC:ltä (International Medical Corps) elokuun 12. päivä. IMC puolestaan ilmoitti informoineensa YK:ta tilanteesta jo elokuun kuudes päivä.

Eilen YK kuitenkin myönsi, että raiskausepäilyistä oli saatu ensimmäisiä tietoja jo heinäkuun lopussa.

YK on vaatinut, että raiskauksiin syyllistyneet henkilöt etsitään, ja että heitä vastaan nostetaan sotarikossyytteeet.

Uusimmat uutiset

Arabiliitto haluaa YK:n rauhanturvaajia Syyriaan
12.02.2012 19:00

Vantaalla kuoli ihminen junan alle
12.02.2012 18:44

MTV3 Uutisten lukijat suitsuttavat ja surevat Whitney Houstonia
12.02.2012 18:25

Väyryselle ruotsinkielisten tuki - paikka puheenjohtajakisassa sai sinetin
12.02.2012 17:17

Ruokakupissa lihaa ja luita - yhä useampi koira sanoo barf! barf!
12.02.2012 16:47

Kreikan parlamentti aloitti kädenväännön lisäsäästöistä
12.02.2012 16:30

MTV3 Ateenassa: Tyyntä myrskyn edellä
12.02.2012 16:28

Luonnonsuojeluliitto huolissaan Sosnovyi Borin sijoitusluolasta
12.02.2012 16:23

Espoon uusi piispa vihittiin virkaansa
12.02.2012 16:03

Ruotsalainen erikoisuus: Halaajavaras
12.02.2012 14:26

Fukushiman reaktori kuumeni liikaa
12.02.2012 14:24

Rovio voitti lelualan Oscar-palkinnon
12.02.2012 14:08

MTV3 Viihde: Houston juhli railakkaasti viimeisinä iltoina
12.02.2012 12:02

Susi raateli koiran hengiltä kotitalon pihalla
12.02.2012 11:45

Krakkerit: Hyökkäsimme CIA:n sivuille
12.02.2012 11:34

MTV3 paikan päällä: Fanit rakensivat alttarin Whitneylle
12.02.2012 11:24

Tässäkö leikkikenttien uusi kuningatar? Barbie-nukkeen istutettiin digikamera
12.02.2012 10:56

Täältä Whitney löydettiin
12.02.2012 10:25

Whitney Houstonin hitit, levyt ja elokuvat
12.02.2012 09:39

Teollisuuskiinteistö paloi Turussa
12.02.2012 08:58