Ulkomaat

Iran kieltäytyy vapauttamassa amerikkalaisretkeilijöitä

01.08.2010 11:50
Iran kieltäytyy vapauttamassa amerikkalaisretkeilijöitä

Iran ei vapauta vangitsemiaan kolmea amerikkalaisretkeilijää presidentti Barack Obaman vaatimuksista huolimatta. Kolmikko otettiin kiinni yli vuosi sitten Irakin rajalla.

Retkeilijät olivat oman kertomuksensa mukaan vaeltamassa Pohjois-Irakin vuoristossa ja ylittivät Iranin rajan vahingossa. Iran on epäillyt kolmikkoa vakoilijoiksi mutta ei toistaiseksi ole nostanut asiasta syytteitä.

Iranilaisen Fars-uutistoimiston mukaan retkeilijöitä vastaan nostetaan syyte laittomasta rajanylityksestä. Lisäksi tutkimuksia mahdollisen vakoilun paljastamiseksi jatketaan yhä.

Obaman mukaan trio ei ole koskaan ollut Yhdysvaltain hallinnon palveluksessa, eivätkä he ole syyllistyneet rikoksiin.

Iran on väittänyt Yhdysvaltojen pitävän salaisissa vankiloissaan useita maan kansalaisia, kuten vuonna 2007 kadonnutta maan apulaispuolustusministeriä. Iranilaislehdet ovat vaatineet amerikkalaisten vaihtamista iranilaisvankeihin.

(MTV3 - STT - Reuters - AFP)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Teollisuuskiinteistö paloi Turussa
12.02.2012 08:58

Wahlroos HS:ssa: Presidentti-instituutio kärsi Halosesta
12.02.2012 07:54

Maksamattomista sakoista halutaan jälleen rangaista
12.02.2012 07:23

Whitney Houston kuoli vain tunteja ennen seuraavaa keikkaa - poliisi löysi tähden hotellihuoneen lattialta
12.02.2012 07:13

Kuopio otti käyttöön rengaslukot, muualla harkitaan
12.02.2012 06:09

AL: Poliisi yhdistää kaikki rekisterinsä Accenturen järjestelmään
12.02.2012 06:05

Kollegat muistelevat Houstonia Twitterissä: We will always love you, Whitney
12.02.2012 05:45

Houston löydettiin hotellista Los Angelesista - kuolinsyy ei tiedossa
12.02.2012 05:10

Tästä hitistä Whitney Houston muistetaan - katso video
12.02.2012 04:55

Whitney Houston - 170 miljoonaa levyä myynyt diiva
12.02.2012 04:20

Laulaja Whitney Houston on kuollut
12.02.2012 03:10

Mitt Romney palasi voittokantaan Mainessa
12.02.2012 02:40

Murdochin Sun-lehden työntekijöitä pidätettiin jälleen
12.02.2012 02:29

Kreikan pääministeri Papademos varoittaa parlamenttia katastrofista
12.02.2012 01:27

Vanki sytytti patjansa tuleen poliisivankilassa Helsingissä
11.02.2012 23:00

Myös Portugalissa osoitetaan mieltä säästöjä vastaan
11.02.2012 22:21

Lotossa valtava määrä 6+1 oikein -tuloksia
11.02.2012 22:06

Pääkaupunkiseudulle kaavailtu suurkunta - uhka vai mahdollisuus?
11.02.2012 22:00

Mielenosoitukset jatkuvat Ateenassa
11.02.2012 21:23

Obama teki myönnytyksen ehkäisykiistassa
11.02.2012 21:12