Ulkomaat

Britannian rannikolla havainto "mystisestä meriotuksesta"

31.07.2010 02:20

Meritutkijat ovat ihmetelleet valokuvaa, jonka väitetään esittävän Britannian rannikolla havaittua erikoista merieläintä. Epäselvässä kuvassa näyttää olevan pitkäkaulainen eläin. Kriitikoiden mukaan kyseessä on vain ajopuun kappale tai valon ja varjon aiheuttama vaikutelma.

Brittilehti Daily Mail kertoo, että otuksen väitetään väijyneen kaloja Devonin rannikon tuntumassa Saltern Covessa. Paikalliset asukkaat luulivat ensin näkemäänsä kilpikonnaksi. Erään silminnäkijän ottamassa kuvassa näkyvän vihertävän ruskean hahmon matelijamaisen pään kerrotaan olevan kuitenkin aivan liian pitkä kilpikonnalle. Katso kuva täältä.

Kuvan ottaja ilmoitti asiasta Merensuojeluyhteisö MCS:lle, jonka jälkeen merentutkijat tarkastelivat kuvaa.

- Eläin havaittiin viime tiistaina iltapäivällä. Siinä vaiheessa kun kameralla otettiin kuva, se oli liikkunut etäämmälle rannasta. Kuvaaja oli nähnyt sen seuraavan kalaparvea, kertoo Claire Fischer MCS:stä.

- Haluaisimme tietoa ovatko muutkin ihmiset nähneet mitään vastaavaa samalla alueella, jotta saisimme mysteerin selvitettyä, Fischer toteaa.

Joidenkin mielestä näky saattaa liittyä kaskelottiin, joka oli havaittu hiljattain Devonin lähistöllä, mutta Fischer torjuu kyseisen selityksen.

- Kaskelotit eivät tulisi niin lähelle rantaa ja matelijatyyppinen pää sulkee asiantuntijoiden mukaan sen mahdollisuuden pois laskuista.

MCS:n verkkosivuilla on pohdittu, että kyseessä voisi olla esimerkiksi krokotiili.

(MTV3)

Daily Mail: The new Nessie? Mystery 'sea creature' spotted off British coast

Marine Conservation Societyn verkkosivut

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Teollisuuskiinteistö paloi Turussa
12.02.2012 08:58

Wahlroos HS:ssa: Presidentti-instituutio kärsi Halosesta
12.02.2012 07:54

Maksamattomista sakoista halutaan jälleen rangaista
12.02.2012 07:23

Whitney Houston kuoli vain tunteja ennen seuraavaa keikkaa - poliisi löysi tähden hotellihuoneen lattialta
12.02.2012 07:13

Kuopio otti käyttöön rengaslukot, muualla harkitaan
12.02.2012 06:09

AL: Poliisi yhdistää kaikki rekisterinsä Accenturen järjestelmään
12.02.2012 06:05

Kollegat muistelevat Houstonia Twitterissä: We will always love you, Whitney
12.02.2012 05:45

Houston löydettiin hotellista Los Angelesista - kuolinsyy ei tiedossa
12.02.2012 05:10

Tästä hitistä Whitney Houston muistetaan - katso video
12.02.2012 04:55

Whitney Houston - 170 miljoonaa levyä myynyt diiva
12.02.2012 04:20

Laulaja Whitney Houston on kuollut
12.02.2012 03:10

Mitt Romney palasi voittokantaan Mainessa
12.02.2012 02:40

Murdochin Sun-lehden työntekijöitä pidätettiin jälleen
12.02.2012 02:29

Kreikan pääministeri Papademos varoittaa parlamenttia katastrofista
12.02.2012 01:27

Vanki sytytti patjansa tuleen poliisivankilassa Helsingissä
11.02.2012 23:00

Myös Portugalissa osoitetaan mieltä säästöjä vastaan
11.02.2012 22:21

Lotossa valtava määrä 6+1 oikein -tuloksia
11.02.2012 22:06

Pääkaupunkiseudulle kaavailtu suurkunta - uhka vai mahdollisuus?
11.02.2012 22:00

Mielenosoitukset jatkuvat Ateenassa
11.02.2012 21:23

Obama teki myönnytyksen ehkäisykiistassa
11.02.2012 21:12