Karmea löytö: Tokion "vanhin mies" kuolleena vuosikymmeniä MTV3 Katsomo

30.07.2010 12:24
Sogen Kato, jota pidettiin Tokion vanhimpana miehenä, onkin ollut kuolleena 30 vuoden ajan. (Kuva: APTN / TV Tokyo)

Mies, jota pidettiin pitkään Tokion vanhimpana miehenä, onkin ollut kuolleena vuosikymmenien ajan, kertovat japanilaisviranomaiset. Totuus paljastui keskiviikkona, kun vuonna 1899 syntyneen Sogen Katon muumioitunut ruumis löydettiin tämän asunnosta.

Poliisit tekivät karmean löydön sen jälkeen, kun viranomaiset olivat pyytäneet heitä päivittämään Tokion vanhimpien asukkaiden tietoja syyskuussa viettävää "Vanhusten kunnioittamisen päivää" varten.

Sosiaaliviranomaiset olivat yrittäneet tavata Katoa jo aiemmin tänä vuonna, mutta miehen omaiset eivät antaneet heidän tulla sisälle taloon. Omaiset olivat väittäneet, että Kato voi hyvin, mutta ei halua tavata ketään.

Poliisin mukaan japanilaismiehen lapsenlapsi on nyt tunnustanut, että Kato lukkiutui makuuhuoneeseensa noin 30 vuotta sitten. Tätä ennen hän oli sanonut haluavansa "olla elävä Buddha". Omaiset uskovat, että mies kuoli pian tämän jälkeen.

Tokion poliisi tutkii nyt, onko tapauksessa syyllistytty rikokseen. Sogen Katon omaisten epäillään nostaneen tämän eläkettä vuosikymmenien ajan.

(MTV3 - APTN)

 


Tutkijat selvittivät naisia houkuttelevat tanssiliikkeet
08.09.2010 16:14

Pelaamalla voi lahjoittaa riisiä Pakistaniin
08.09.2010 15:58

Koraaniroviota puuhataan WTC-muistopäiväksi - Clinton jyrähti
08.09.2010 07:58 (15:24)

Iran taipui painostukseen - kohukivitystä lykätään
08.09.2010 14:53

BP julkisti selvityksensä öljykatastrofista
08.09.2010 14:35

Asemiehet vapauttivat 800 vankia Nigeriassa
08.09.2010 14:26

Uuden-Seelannin hätätilaa jatketaan viikolla
08.09.2010 13:47

Filippiiniläinen mahtiperhe oikeudessa joukkomurhasta
08.09.2010 12:22

Pommiviesti matkustajakoneessa aiheutti suuroperaation
08.09.2010 11:32

Joukkomurhaa tutkineet poliisit murhattiin Meksikossa
08.09.2010 11:30

Ruotsalaistutkimus kumoaa sikainfluenssarokotteen ja narkolepsian yhteyden
08.09.2010 10:45 (10:51)

YK:n järkyttävä Kongo-raportti: "Kaikki kylän naiset raiskattiin"
08.09.2010 09:25

John Lennonin murhaajan ehdonalainen hylättiin jälleen
08.09.2010 09:13

Meksikonlahden öljyturman syy selvinnee tänään
08.09.2010 05:48 (07:36)

Raju jälkijäristys moukaroi Uuden-Seelannin Christchurchia
08.09.2010 02:56

Matkustuslupa Yhdysvaltoihin muuttui maksulliseksi
08.09.2010 02:27

Kiinan ja Japanin välillä diplomaattinen sotku
07.09.2010 23:09

Hammassärky ja korkea verenpaine vaivaavat Chilen kaivosloukussa
07.09.2010 21:20

Venäjä: Vrouw Marian lasti saatava takaisin
07.09.2010 20:59 (21:01)

Nato-komentaja varoittaa Koraani-rovion seurauksista
07.09.2010 20:39

EU-komissio: EU:lle yhteinen romanistrategia
07.09.2010 19:31 (19:51)

EU-maat hyväksyivät Rehnin ehdottaman budjettiseurannan
07.09.2010 18:46 (19:50)

BP:ltä odotettu raportti Meksikonlahden öljykatastrofista
07.09.2010 19:42

Pakistanissa taas verinen isku poliisiasemalle
07.09.2010 18:28

Putin vihjaili taas presidenttiydestä
07.09.2010 18:23

Torakoiden aivoista lääke sairaalabakteeriin
07.09.2010 16:34

Jälkijäristykset ravistelevat yhä Uutta-Seelantia
07.09.2010 15:55

Liikenne sekaisin Ranskassa lakkojen vuoksi
07.09.2010 03:15 (15:13)

Taas uusi "hämähäkkimies"
07.09.2010 14:53

Kreikan pääministeri järjesteli hallituksensa uudelleen
07.09.2010 02:49 (14:37)

Lisää uutisia


...

Vastaava päätoimittaja Merja Ylä-Anttila