Ulkomaat

Raamatun vitsaukset sittenkin totista totta?

31.03.2010 16:22
Raamatun vitsaukset sittenkin totista totta?

MTV3 - Mervi Oksanen

Tutkijat uskovat löytäneensä todisteita Raamatun Vanhassa testamentissa kuvailluista vitsauksista. Toisessa Mooseksen kirjassa kerrotaan kymmenestä vitsauksesta, jotka kiusasivat egyptiläisiä noin vajaat 1300 vuotta ennen ajanlaskumme alkua.

Raamatun mukaan vitsaukset olivat Jumalan kosto israelilaisten orjuuttamisesta, mutta tuoreet tutkimukset osoittavat, että kyseessä oli ilmastonmuutoksista johtunut luonnonkatastrofien sarja. Tutkijoiden päätelmistä kirjoittaa brittiläinen Telegraph-lehti.

Arkeologipiireissä uskotaan laajasti, että vitsaukset tapahtuivat Egyptin silloisessa pääkaupungissa Pi-Ramesesissa Niilin suistossa Ramses II:n ollessa hallitsija (1279-13 eaa). Kaupunki on hylätty noin 3000 vuotta sitten ja tutkijat uskovatkin, että selitys saattaa löytyä vitsauksista.

Ilmastotutkijat ovat rakentaneet alueen luolien tippukivimuodostelmista aikakauden ilmastoa kuvaavan mallin ja havainneet dramaattisia muutoksia alueen ilmastossa Ramses II:n hallitsijakauden loppua kohden.

- Ramses II:n hallitsijakausi oli ilmastollisesti hyvin suotuisa. Sateita oli paljon ja maa kukoisti. Tämä kostea kausi kesti muutaman vuosikymmenen, sitten ilmastokäyrä kääntyy jyrkästi alaspäin, professori Augusto Magini saksalaisesta Heidelbergin yliopistosta kuvailee.

- Tuli kuiva kausi, jolla on todella voinut olla hyvin vakavia seurauksia, Magini jatkaa.

Ilmastonmuutos laukaisi vitsaukset?

Tiedemiehet uskovat, että muutos ilmastossa saattoi laukaista ensimmäiset vitsaukset. Lämpötilan nousu saattoi johtaa Niilin kuivumiseen ja muuttaa voimakkaasti virtaavan joen mutavirraksi. Olosuhteet vastaisivat hyvin ensimmäisen vitsauksen kuvausta, jotka Raamattu kuvaa Niilin veden muuttumisen vereksi

Berliinissä toimivan Leibniz Instituutin biologi, tohtori Stephan Pflugmacher uskoo, että kuvaus voisi johtua myrkyllisestä levästä, jonka tiedetään olleen olemassa 3 000 vuotta sitten.

- Levä lisääntyy voimakkaasti hitaasti liikkuvissa lämpimissä ja ravinteikkaissa vesissä, ja kun se kuolee, se värjää veden punaiseksi, Pflugmacher selittää.

Tiedemiehet uskovat , että tämä levä käynnisti tapahtumaketjun, joka johti toiseen, kolmanteen ja neljänteen vitsaukseen - sammakoihin, sääskiin ja paarmoihin. Ja niin edelleen.

Telegraph-lehden artikkeli aiheesta

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Whitney Houstonin hitit, levyt ja elokuvat
12.02.2012 09:36

Teollisuuskiinteistö paloi Turussa
12.02.2012 08:58

Wahlroos HS:ssa: Presidentti-instituutio kärsi Halosesta
12.02.2012 07:54

Maksamattomista sakoista halutaan jälleen rangaista
12.02.2012 07:23

Whitney Houston kuoli vain tunteja ennen seuraavaa keikkaa - poliisi löysi tähden hotellihuoneen lattialta
12.02.2012 07:13

Kuopio otti käyttöön rengaslukot, muualla harkitaan
12.02.2012 06:09

AL: Poliisi yhdistää kaikki rekisterinsä Accenturen järjestelmään
12.02.2012 06:05

Kollegat muistelevat Houstonia Twitterissä: We will always love you, Whitney
12.02.2012 05:45

Houston löydettiin hotellista Los Angelesista - kuolinsyy ei tiedossa
12.02.2012 05:10

Tästä hitistä Whitney Houston muistetaan - katso video
12.02.2012 04:55

Whitney Houston - 170 miljoonaa levyä myynyt diiva
12.02.2012 04:20

Laulaja Whitney Houston on kuollut
12.02.2012 03:10

Mitt Romney palasi voittokantaan Mainessa
12.02.2012 02:40

Murdochin Sun-lehden työntekijöitä pidätettiin jälleen
12.02.2012 02:29

Kreikan pääministeri Papademos varoittaa parlamenttia katastrofista
12.02.2012 01:27

Vanki sytytti patjansa tuleen poliisivankilassa Helsingissä
11.02.2012 23:00

Myös Portugalissa osoitetaan mieltä säästöjä vastaan
11.02.2012 22:21

Lotossa valtava määrä 6+1 oikein -tuloksia
11.02.2012 22:06

Pääkaupunkiseudulle kaavailtu suurkunta - uhka vai mahdollisuus?
11.02.2012 22:00

Mielenosoitukset jatkuvat Ateenassa
11.02.2012 21:23