Ulkomaat

Katu yhä useamman koti New Yorkissa

Julkaistu 20.03.2010 05:46 (päivitetty 08:10)
Katu yhä useamman koti New Yorkissa

New Yorkin kaduilla elää yhä enemmän kodittomia, kirjoittaa sanomalehti New York Times. Viranomaisten mukaan kodittomien määrä kasvoi viime vuonna 34 prosentilla edellisvuoteen verrattuna. Kyseessä on yksi kaupungin suurimmista ongelmista.

Lehden mukaan kasvua selittää taantuma, joka on ajanut ihmisiä aiempaa enemmän kaduille.

Vuosittaisessa laskennassa kartoitettiin lähes 800 uutta koditonta, jotka asustelivat kaduilla ja kaupungin metrossa. Heitä on nyt yhteensä 3100, kun viime vuonna luku oli reilut 2300. Tämän lisäksi kodittomien yömajoissa oleilee noin 38 000 ihmistä.

Vuosittain järjestettävän laskennan perusteella kodittomien määrä kasvoi kaikissa kaupunginosissa. Eniten kodittomia tallusteli Brooklynissa, mutta myös Manhattanin tilastot kertovat synkkiä lukuja.

Virkamiehet muistuttavat, että roimasta kasvusta huolimatta kodittomia on New Yorkissa suhteellisen vähän muihin amerikkalaisiin suurkaupunkeihin verrattuna.

(MTV3)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

MTV3 Uutisten lukijat suitsuttavat ja surevat Whitney Houstonia
12.02.2012 19:20

Kreikassa täysi rähinä päällä - kyynelehtivä kirjeenvaihtaja keskeytti suoran lähetyksen
12.02.2012 19:15

Arabiliitto haluaa YK:n rauhanturvaajia Syyriaan
12.02.2012 19:00

Vantaalla kuoli ihminen junan alle
12.02.2012 18:44

Väyryselle ruotsinkielisten tuki - paikka puheenjohtajakisassa sai sinetin
12.02.2012 17:17

Ruokakupissa lihaa ja luita - yhä useampi koira sanoo barf! barf!
12.02.2012 16:47

Kreikan parlamentti aloitti kädenväännön lisäsäästöistä
12.02.2012 16:30

MTV3 Ateenassa: Tyyntä myrskyn edellä
12.02.2012 16:28

Luonnonsuojeluliitto huolissaan Sosnovyi Borin sijoitusluolasta
12.02.2012 16:23

Espoon uusi piispa vihittiin virkaansa
12.02.2012 16:03

Ruotsalainen erikoisuus: Halaajavaras
12.02.2012 14:26

Fukushiman reaktori kuumeni liikaa
12.02.2012 14:24

Rovio voitti lelualan Oscar-palkinnon
12.02.2012 14:08

MTV3 Viihde: Houston juhli railakkaasti viimeisinä iltoina
12.02.2012 12:02

Susi raateli koiran hengiltä kotitalon pihalla
12.02.2012 11:45

Krakkerit: Hyökkäsimme CIA:n sivuille
12.02.2012 11:34

MTV3 paikan päällä: Fanit rakensivat alttarin Whitneylle
12.02.2012 11:24

Tässäkö leikkikenttien uusi kuningatar? Barbie-nukkeen istutettiin digikamera
12.02.2012 10:56

Täältä Whitney löydettiin
12.02.2012 10:25

Whitney Houstonin hitit, levyt ja elokuvat
12.02.2012 09:39