Ulkomaat

Afgaaninaiselta leikattiin nenä ja korvat suvun kunnian takia MTV3 Katsomo

19.03.2010 14:15
Afgaaninaiselta leikattiin nenä ja korvat suvun kunnian takia

Nuorella afgaaninaisella on karmea tarina kerrottavanaan. Hän pakeni taleban-taistelijana toimivan aviomiehensä väkivaltaista sukua ja tuli melkein tapetuksi. Nainen jäi paostaan kiinni ja joutui talebanien vankilaan.

Talebanien lain mukaan nainen oli riistänyt suvulta kunnian pakenemalla, joten 19-vuotiaan piti kärsiä teostaan.

Aviomies leikkasi 19-vuotiaan Bibi Aishan nenän ja korvat irti ja jätti naisen pyörtyneenä vuoristoon. Tarkoitus oli, että nainen myös kuolisi vuorille. Toisin kuitenkin kävi.

- Tunsin kuin nenässäni olisi kylmää vettä. Avasin silmäni, mutta en kyennyt näkemään sillä kasvoni olivat täynnä verta, muistelee Aisha hirveää kokemustaan.

Hänet löydettiin vuorilta ja hän selvisi. Aisha on tänä päivänä amerikkailaisten ja afganistanilaisten naisten yhteistyössä perustaman järjestön suojeluksessa. Hän kokee olevansa hyvässä hoidossa ja turvassa.

Bibi Aisha naitettiin vieraalle

Bibi Aishan tarina alkaa oikeastaan jo tytön ollessa 8-vuotias, kun isä lupaa tyttärensä avioon taleban-taistelijana toimivalle miehelle. Aisha luovutetaan 16-vuotiaana miehen isälle ja veljille, ja tästä alkaa pitkä kidutuksen ja hyväksikäytön tie.

- Vietin perheen kanssa kaksi vuotta ja tunsin itseni täydelliseksi vangiksi, silminnähden kaunis ja rauhallinen Bibi Aisha kuvaa.

Aishan tarina on vain yksi karmea esimerkki talebanien hallinnoimassa Afganistanissa, jossa naisiin kohdistuva väkivalta on arkipäivää.

(MTV3 - AP)

Uusimmat uutiset

MTV3 Uutisten lukijat suitsuttavat ja surevat Whitney Houstonia
12.02.2012 19:20

Kreikassa täysi rähinä päällä - kyynelehtivä kirjeenvaihtaja keskeytti suoran lähetyksen
12.02.2012 19:15

Arabiliitto haluaa YK:n rauhanturvaajia Syyriaan
12.02.2012 19:00

Vantaalla kuoli ihminen junan alle
12.02.2012 18:44

Väyryselle ruotsinkielisten tuki - paikka puheenjohtajakisassa sai sinetin
12.02.2012 17:17

Ruokakupissa lihaa ja luita - yhä useampi koira sanoo barf! barf!
12.02.2012 16:47

Kreikan parlamentti aloitti kädenväännön lisäsäästöistä
12.02.2012 16:30

MTV3 Ateenassa: Tyyntä myrskyn edellä
12.02.2012 16:28

Luonnonsuojeluliitto huolissaan Sosnovyi Borin sijoitusluolasta
12.02.2012 16:23

Espoon uusi piispa vihittiin virkaansa
12.02.2012 16:03

Ruotsalainen erikoisuus: Halaajavaras
12.02.2012 14:26

Fukushiman reaktori kuumeni liikaa
12.02.2012 14:24

Rovio voitti lelualan Oscar-palkinnon
12.02.2012 14:08

MTV3 Viihde: Houston juhli railakkaasti viimeisinä iltoina
12.02.2012 12:02

Susi raateli koiran hengiltä kotitalon pihalla
12.02.2012 11:45

Krakkerit: Hyökkäsimme CIA:n sivuille
12.02.2012 11:34

MTV3 paikan päällä: Fanit rakensivat alttarin Whitneylle
12.02.2012 11:24

Tässäkö leikkikenttien uusi kuningatar? Barbie-nukkeen istutettiin digikamera
12.02.2012 10:56

Täältä Whitney löydettiin
12.02.2012 10:25

Whitney Houstonin hitit, levyt ja elokuvat
12.02.2012 09:39