Ulkomaat

Poliisi pyytää apua - sarjamurhaajalta löytyi yli sadan tuntemattoman valokuvat

14.03.2010 19:47
Poliisi pyytää apua - sarjamurhaajalta löytyi yli sadan tuntemattoman valokuvat

Yhdysvalloissa viranomaiset ovat päättäneet julkistaa viime kuussa tuomitulle sarjamurhaajalle kuuluvan omaisuuden joukosta löytyneet valokuvat.

Uutiskanava CNN:n mukaan viranomaiset ovat julkistaneet yli sata valokuvaa, joiden avulla etsitään tietoja kadonneita ihmisiä koskevien tapausten selvittämiseksi. Poliisin mukaan se on saanut kymmeniä vihjeitä kuvien esittämistä henkilöistä.

Kuvat esittävät tuntemattomia naisia ja lapsia, ja ne on löydetty varastolokerosta, joka kuului viidestä murhasta tuomitulle Rodney Alcalalle.

Samasta lokerosta löytyi myös korvakorut, jotka kuuluivat Alcalan surmaamalle 12-vuotiaalle tytölle. Tämä on herättänyt epäilyjä siitä, että jotkut kuvista saattavat esittää muita uhreja, joista ei vielä tiedetä mitään. Poliisin mukaan Alcala myös käytti valokuvausta keinona päästä lähelle uhrejaan.

- Herra Alcala on saalistava hirviö ja uskomme, että hän on tuhonnut monia elämiä kaikkialla missä hän on liikkunut, sanoo kalifornialaisen Orange Countyn Orange syyttäjän edustaja.

66-vuotias Alcala tuomittiin helmikuussa vuosina 1977-79 tehdyistä murhista. Hänet saatiin tuomiolle DNA-näytteiden perusteella.

Alcala on myös takavuosien tositv-tähti. Hän esiintyi vuonna 1978 suositussa senssiohjelmassa "The Dating Game," jonka suomalainen vastine oli huippusuosittu Napakymppi. Alcala tuli myös valituksi Rouva X:n deittikumppaniksi, mutta varsinaisia treffejä ei koskaan järjestetty naisen kieltäydyttyä niistä toistuvasti.

Lue lisää CNN:n sivuilta: Authorities seek help identifying people in serial killer's photos

Katso kaikki sarjamurhaajan lokerosta löydetyt valokuvat

(MTV3)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

MTV3 Uutisten lukijat suitsuttavat ja surevat Whitney Houstonia
12.02.2012 19:20

Kreikassa täysi rähinä päällä - kyynelehtivä kirjeenvaihtaja keskeytti suoran lähetyksen
12.02.2012 19:15

Arabiliitto haluaa YK:n rauhanturvaajia Syyriaan
12.02.2012 19:00

Vantaalla kuoli ihminen junan alle
12.02.2012 18:44

Väyryselle ruotsinkielisten tuki - paikka puheenjohtajakisassa sai sinetin
12.02.2012 17:17

Ruokakupissa lihaa ja luita - yhä useampi koira sanoo barf! barf!
12.02.2012 16:47

Kreikan parlamentti aloitti kädenväännön lisäsäästöistä
12.02.2012 16:30

MTV3 Ateenassa: Tyyntä myrskyn edellä
12.02.2012 16:28

Luonnonsuojeluliitto huolissaan Sosnovyi Borin sijoitusluolasta
12.02.2012 16:23

Espoon uusi piispa vihittiin virkaansa
12.02.2012 16:03

Ruotsalainen erikoisuus: Halaajavaras
12.02.2012 14:26

Fukushiman reaktori kuumeni liikaa
12.02.2012 14:24

Rovio voitti lelualan Oscar-palkinnon
12.02.2012 14:08

MTV3 Viihde: Houston juhli railakkaasti viimeisinä iltoina
12.02.2012 12:02

Susi raateli koiran hengiltä kotitalon pihalla
12.02.2012 11:45

Krakkerit: Hyökkäsimme CIA:n sivuille
12.02.2012 11:34

MTV3 paikan päällä: Fanit rakensivat alttarin Whitneylle
12.02.2012 11:24

Tässäkö leikkikenttien uusi kuningatar? Barbie-nukkeen istutettiin digikamera
12.02.2012 10:56

Täältä Whitney löydettiin
12.02.2012 10:25

Whitney Houstonin hitit, levyt ja elokuvat
12.02.2012 09:39