Soli-koira hotkaisi 15 000 euron timantin
![]() |
Kalliilla maulla varustettu amerikkalainen Soli-koira aiheutti paniikin jalokivikaupassa nielaistuaan 20 000 dollarin (noin 14 500 euroa) arvoisen komean timantin.
Tapaus sattui Washingtonin ulkopuolella, kun jalokivivälittäjä toi yli kolmen karaatin timantin näytille paikalliseen jalokiviliikkeeseen. Kovaksi onneksi jalokivi kuitenkin tippui lattialle, josta kultainennoutaja pisti sen oitis poskeensa.
Paikalle kutsuttu eläinlääkäri kehotti liikkeenomistajia odottamaan kunnes jalokivi poistuu koirasta luonnollista tietä. Liikkeen toinen omistaja George Kaufmann joutuikin seuraamaan karvakuonon jokaista liikettä kokonaiset kolme vuorokautta ennen kuin kivi ilmestyi jälleen ihmisten ilmoille.
- Se ei ollut kovin miellyttävää. Seurasin koiraa ja jouduin keräämään kaikki sen jätökset ja käymään ne läpi. Voin kuvitella millaista elämä oli suuren kultaryntäyksen aikaan, koska minusta tuntui siltä, että olisin osunut kultasuoneen, Kaufmann kuvaa kokemustaan.
Välittäjä sai siis lopulta jalokivensä takaisin. Soli puolestaan on saanut nauttia runsain määrin perinteisistä koiranherkuista ettei sen tarvitsisi enää turvautua arvotavaraan nälkänsä tyydyttämiseksi.
(MTV3- APTN)






Kommentit
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.