Ulkomaat

Lumivyöryjen pelätään tappaneen kymmeniä Afganistanissa

09.02.2010 18:41

Kymmenien loukkuun jääneiden ihmisten pelättiin kuolleen, kun lumivyöryt tukkivat Afganistanissa tärkeän solan. Viranomaiset löysivät tiistaina 24 ruumista, mutta mahdollisesti 40 ihmistä oli edelleen kateissa.

- Ikävä kyllä he saattavat olla jo kuolleita, sanoi sisäministeri Mohammad Hanif Atmar.

Lumivyöryt johtuivat Pohjois-Afganistaniin iskeneestä lumimyrskystä. Lumimassat syöksyivät Salangin solaan, jossa kulkee pääkaupungista Kabulista maan pohjoisosiin johtava maantie. Lumi tukki myös solassa sijaitsevan 2,6 kilometrin maantietunnelin sisäänkäynnit.

Vyöryt suistivat tiellä olleita autoja rotkoon ja hautasivat niitä alleen. Solaan arvioitiin jääneen loukkuun yli 200 ajoneuvoa matkustajineen.

Sotilaat ja poliisit onnistuivat pelastamaan solasta noin 1500 ihmistä, joista kymmenillä oli vammoja.

Afganistanissa on viime päivinä satanut monin paikoin runsaasti lunta. Lumentuloa edelsi kuukausien kuivuus.

Kohtalokkaat lumivyöryt ovat Afganistanissa talvella harvinaisia, mutta keväisin lumen sulaessa niitä tapahtuu useammin.

(MTV3 - Reuters - AFP)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

MTV3 Uutisten lukijat suitsuttavat ja surevat Whitney Houstonia
12.02.2012 19:20

Kreikassa täysi rähinä päällä - kyynelehtivä kirjeenvaihtaja keskeytti suoran lähetyksen
12.02.2012 19:15

Arabiliitto haluaa YK:n rauhanturvaajia Syyriaan
12.02.2012 19:00

Vantaalla kuoli ihminen junan alle
12.02.2012 18:44

Väyryselle ruotsinkielisten tuki - paikka puheenjohtajakisassa sai sinetin
12.02.2012 17:17

Ruokakupissa lihaa ja luita - yhä useampi koira sanoo barf! barf!
12.02.2012 16:47

Kreikan parlamentti aloitti kädenväännön lisäsäästöistä
12.02.2012 16:30

MTV3 Ateenassa: Tyyntä myrskyn edellä
12.02.2012 16:28

Luonnonsuojeluliitto huolissaan Sosnovyi Borin sijoitusluolasta
12.02.2012 16:23

Espoon uusi piispa vihittiin virkaansa
12.02.2012 16:03

Ruotsalainen erikoisuus: Halaajavaras
12.02.2012 14:26

Fukushiman reaktori kuumeni liikaa
12.02.2012 14:24

Rovio voitti lelualan Oscar-palkinnon
12.02.2012 14:08

MTV3 Viihde: Houston juhli railakkaasti viimeisinä iltoina
12.02.2012 12:02

Susi raateli koiran hengiltä kotitalon pihalla
12.02.2012 11:45

Krakkerit: Hyökkäsimme CIA:n sivuille
12.02.2012 11:34

MTV3 paikan päällä: Fanit rakensivat alttarin Whitneylle
12.02.2012 11:24

Tässäkö leikkikenttien uusi kuningatar? Barbie-nukkeen istutettiin digikamera
12.02.2012 10:56

Täältä Whitney löydettiin
12.02.2012 10:25

Whitney Houstonin hitit, levyt ja elokuvat
12.02.2012 09:39