Ulkomaat

Suomalaisnaisen taistelu poisti krusifiksit italialaiskouluista

03.11.2009 16:33
Suomalaisnaisen taistelu poisti krusifiksit italialaiskouluista

MTV3 - Jussi Sippola

Suomalaissyntyisen naisen vuosien taistelu Italian koululaitosta vastaan on tuottanut tulosta.

Suomalaissyntyinen Soile Lautsi on kahdeksan vuoden ajan yrittänyt saada krusifiksit poistettua Italian luokkahuoneiden seiniltä. Hänen mukaansa katolisen uskon symbolit rajoittavat vanhempien oikeutta lastensa kasvattamiseen.

Eilen Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) teki asiassa päätöksen: krusifiksit rikkovat uskonnonvapautta.

Lisäksi Lautsi saa Italian hallituksella korvauksia 5000 euroa "moraalisista vahingoista".

Päätös nostatti myrskyn Italiassa

Italian kansalaisuuden sittemmin saaneen Soile Lautsin taistelu krusifiksien poistamiseksi alkoi kahdeksan vuotta sitten, kun Lautsin lapset kävivät koulua Abano Termen kaupungissa lähellä Venetsiaa.

Aluksi Lautsi valitti asiasta koulun johdolle, tuloksetta. Siitä alkoi vuosia kestänyt kamppailu Italian oikeussaleissa.

Vasta vetoaminen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen näyttää tuoneen tulosta.

EIT:n linjaus on herättänyt vahvasti katolisessa Italiassa suurta vastustusta, kertoo italialainen uutistoimisto ANSA.

Italian opetusministerin Mariastella Gelminin mukaan krusifiksit ovat osa italialaista kulttuuriperintöä ennemminkin kuin katolisen kirkon symboleita.

Italian hallitus aikoo valittaa päätöksestä.

Vatikaanin edustaja ei suostunut kommentoimaan tapausta ennen tarkempaa tutustumista EIT:n päätöksen sanamuotoihin.

Ristiinnaulittua Jeesus Kristusta esittävät krusifiksit ovat yleisiä Italian julkisissa rakennuksissa.

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Syyrian sisällissota levisi Aleppoon
10.02.2012 18:17

Laaninen: Keskusta miettii uudelleen Väyrysen kulukorvauksia
10.02.2012 18:14

Kuntakartan halutut ja hylkiöt – parhaita liitoskumppaneita listataan
10.02.2012 17:59

Tonava jäätyi - liikenne poikki Mustallemerelle asti
10.02.2012 17:57

Kauhavalla sattui kuolonkolari
10.02.2012 17:48

Breivik pakotetaan uuteen mielentilatutkimukseen
10.02.2012 17:48

Kelkkakuski kuoli ulosajossa Ahvenanmaalla
10.02.2012 17:43

Varas vei mopoauton Wunderbaumit
10.02.2012 17:39

Auerin epäiltyihin seksuaalirikoksiin liittyvä tutkinta valmistui
10.02.2012 16:38

Kreikan äärioikeisto asettui säästöjä vastaan
10.02.2012 16:28

Puolustusministeriö teilaa sotilaspassien palauttamisen
10.02.2012 16:26

Poliisi varautuu mellakkaviikonloppuun - palaako Kreikka jälleen?
10.02.2012 16:24

Solidium: Osakkeet maltillisesti arvostettuja - Muut pörssiyhtiöt mahdollisia
10.02.2012 15:54

Kaksi otettu kiinni kerrostaloampumisesta Oulussa
10.02.2012 15:54

Poliisi kaipaa vihjeitä Raahen yliajosta
10.02.2012 15:32

Espoolaispäiväkodissa vesivahinko - vahingot kymmeniätuhansia euroja
10.02.2012 15:24

Asiantuntija tyrmää niksinikkarin edullisen pakkasvinkin autolle
10.02.2012 15:11

Poliisia paenneet vaaransivat henkiä – silminnäkijöitä kaivataan
10.02.2012 15:01

Halonen: Kuntien tulevaisuutta ei vain varuskuntien varaan
10.02.2012 14:40

Google kehittämässä uutta "viihdelaitetta"
10.02.2012 14:38