Ulkomaat

Sydämentahdistin vaihdettiin hypnoosissa - ilman kipulääkkeitä MTV3 Katsomo

29.04.2009 15:46

MTV3-Kari Lumikero

Sydämentahdistin vaihdettiin hypnoosissa - ilman kipulääkkeitä

Ruotsissa on tehty ensimmäinen sairaalaleikkaus ilman perinteistä kipulääkitystä, paikallispuudutusta tai nukutusta. Potilaalle vaihdettiin sydämentahdistin - hypnoosissa.

Tämä rutiinileikkaus tehtiin Tukholman Karoliinisessa yliopistosairaalassa.

- Kun ensimmäistä viiltoa tehtiin, kuului ääni. Sitten tunsin sekunnin murto-osan ajan kipua. Se ei ollut voimakasta, mutta tuntui kuitenkin. Lisäksi tunsin jonkin hajun, se oli kamala, kertoo potilas Yvonne Wadhed.

Hypnoosiin vaivutettu potilas Wadhed oli koko leikkauksen ajan täysin rauhallinen, ja toimenpide onnistui ilman minkäänlaisia komplikaatioita.

Wadhed pääsi kotiin heti leikkauksen jälkeen, hän voi erinomaisesti ja palasi töihin vain kaksi päivää myöhemmin.

Hypnoosissa ihminen ei tunne kipua. Perinteinen lääketiede ei pysty selittämään, miten tämä on mahdollista. Karoliinisen sairaalan sydänklinikan johtaja Cecilia Linde kertoo, että potilaan tulee olla menetelmälle vastaanottavainen.

Sairaalan lääkärit eivät kuitenkaan suostuisi tekemään tätä suurempaa leikkausta ilman perinteistä paikallispuudutusta tai nukutusta.

Katso juttu hämmästyttävästä leikkauksesta

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Koulubussi ja henkilöauto kolaroivat, kolme sairaalaan
10.02.2012 18:51

Nasa julkaisi huikaisevaa videokuvaa revontulista
10.02.2012 18:44

Syyrian sisällissota levisi Aleppoon
10.02.2012 18:17

Laaninen: Keskusta miettii uudelleen Väyrysen kulukorvauksia
10.02.2012 18:14

Kuntakartan halutut ja hylkiöt – parhaita liitoskumppaneita listataan
10.02.2012 17:59

Tonava jäätyi - liikenne poikki Mustallemerelle asti
10.02.2012 17:57

Kauhavalla sattui kuolonkolari
10.02.2012 17:48

Breivik pakotetaan uuteen mielentilatutkimukseen
10.02.2012 17:48

Kelkkakuski kuoli ulosajossa Ahvenanmaalla
10.02.2012 17:43

Varas vei mopoauton Wunderbaumit
10.02.2012 17:39

Auerin epäiltyihin seksuaalirikoksiin liittyvä tutkinta valmistui
10.02.2012 16:38

Kreikan äärioikeisto asettui säästöjä vastaan
10.02.2012 16:28

Puolustusministeriö teilaa sotilaspassien palauttamisen
10.02.2012 16:26

Poliisi varautuu mellakkaviikonloppuun - palaako Kreikka jälleen?
10.02.2012 16:24

Solidium: Osakkeet maltillisesti arvostettuja - Muut pörssiyhtiöt mahdollisia
10.02.2012 15:54

Kaksi otettu kiinni kerrostaloampumisesta Oulussa
10.02.2012 15:54

Poliisi kaipaa vihjeitä Raahen yliajosta
10.02.2012 15:32

Espoolaispäiväkodissa vesivahinko - vahingot kymmeniätuhansia euroja
10.02.2012 15:24

Asiantuntija tyrmää niksinikkarin edullisen pakkasvinkin autolle
10.02.2012 15:11

Poliisia paenneet vaaransivat henkiä – silminnäkijöitä kaivataan
10.02.2012 15:01