Ulkomaat

Maailmankaikkeudessa valtava reikä

Julkaistu 24.08.2007 05:38 (päivitetty 13:47)
Maailmankaikkeudessa valtava reikä

Autio alue sijaitsee Eridanuksen tähdistössä. Tutkijoilla ei ole aavistustakaan siitä, miksi aukko on syntynyt.

Maailmankaikkeudesta on löytynyt valtavan suuri tyhjä tila. Siellä ei ole galakseja, tähtiä, eikä edes pimeää ainetta.

Vaikka vastaavia autiuksia on havaittu aiemminkin, on uusimmassa tulokkaassa poikkeuksellista sen koko - tyhjän tilan läpimitta kun on huimat miljardi valovuotta. Hämmentävästä löydöstä kertoi Minnesotan yliopiston tutkijaryhmä, joka havaitsi sen VLA-teleskoopin keräämien tietojen avulla.

- Kukaan ei ole aiemmin havainnut näin isoa autiota aluetta, emmekä mekään odottaneet, että se voisi olla näin valtaisa, kommentoi professori Lawrence Rudnick.

Helsingin yliopiston tähtitieteen dosentti Heikki Oja pitää löytöä mielenkiintoisena muttei ainutlaatuisena.

- Galakseja kartoitetaan koko ajan, ja lähiympäristöstä on jo löydetty pienempiä tyhjiä alueita. Maailmankaikkeushan koostuu ikään kuin vaahdosta, jossa kuplien reunoilla on ainetta eli galakseja, ja sitten on tyhjiä kohtia. Nyt on sitten löytynyt kupla, joka on isompi kuin muut, Oja selvittää.

Autio alue sijaitsee Eridanuksen tähdistössä, joka on Orionin tähdistön lounaispuolella noin 6-10 miljardin valovuoden päässä Maasta.

Autiuden synty vielä arvoitus

Minnesotan tutkijat tiesivät keskittää mielenkiintonsa oikeaan avaruuden kohtaan, koska avaruuden taustasäteilyä mittaava WMAP-luotain oli havainnut sen olevan poikkeuksellisen kylmä. Nyt tämäkin arvoitus ratkesi. Kylmyys johtuu siitä, ettei siellä ole tähden tähteä.

Sitä ei tosin vielä tiedetä, miten ja miksi tyhjät tilat ovat syntyneet.

- Tämä on sellainen asia, joka maailmankaikkeuden synnyn ja kehittymisen tutkimuksessa pitäisi selvittää. Tiedetään, että kun maailmankaikkeus syntyi, se oli tiheää ja valtavan kuumaa ainetta, jossa oli pieniä epätasaisuuksia. Kun se alkoi levitä, myös epätasaisuudet kasvoivat. Galaksit ovat nyt siis vaahtona, joiden välissä on tyhjää, mutta tarkkaan ei tiedetä, miksi maailmankaikkeus on tällainen, Oja kertoo.

(MTV3-STT-Science Daily-Space.com-Reuters-World Science)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Vanki sytytti patjansa tuleen poliisivankilassa Helsingissä
11.02.2012 23:00

Myös Portugalissa osoitetaan mieltä säästöjä vastaan
11.02.2012 22:21

Lotossa valtava määrä 6+1 oikein -tuloksia
11.02.2012 22:06

Pääkaupunkiseudulle kaavailtu suurkunta - uhka vai mahdollisuus?
11.02.2012 22:00

Mielenosoitukset jatkuvat Ateenassa
11.02.2012 21:23

Obama teki myönnytyksen ehkäisykiistassa
11.02.2012 21:12

Loton jättipotille ei löytynyt ottajaa
11.02.2012 20:56

Etelä-Afrikka ikuisti Mandelan seteleihin
11.02.2012 21:09

Hiihtolomatakuu: Lunta ja maltillisia pakkasia
11.02.2012 20:47

Syyria on liukumassa täyteen sisällissotaan
11.02.2012 19:52

Arabikansojen tukitapahtuma veti vain vähän väkeä Helsingissä
11.02.2012 19:51

Yle: Venäjä aikoo loppusijoittaa ydinjätettä Suomenlahdelle
11.02.2012 19:17

Halonen emännöi kollegajoukkoa Helsingissä
11.02.2012 19:12

Poliisi ampui häirikkösuden - 28 metsästäjää avusti operaatiossa
11.02.2012 17:35

Olutlasillinen oli koitua nuoren miehen kohtaloksi
11.02.2012 17:20

Pariskunta riiteli - lopuksi mies poltti naisen asunnon ja auton
11.02.2012 16:55

Niger ei karkota kansanousulla uhittelevaa Gaddafin poikaa
11.02.2012 16:26

Tuhopoltto vaurioitti asuntoa Siilinjärvellä
11.02.2012 16:10

Helsingissä osoitettiin mieltä ACTA-sopimusta vastaan
11.02.2012 15:43

Liikenteen rasitus syy putkirikkoon Sörnäisissä?
11.02.2012 14:58