Ulkomaat

Yöunta lyhentävät lääkkeet tekevät tuloaan

16.02.2006 17:51
Yöunta lyhentävät lääkkeet tekevät tuloaan

Tutkijat ovat erimielisiä siitä, onko vain muutaman tunnin yöunet mahdollistava lääke hyvä vai huono asia.

Kiireiseen elämänrytmin avittajaksi kaavaillaan lääkettä, jonka turvin vähimmillään kahden tunnin yöuni riittäisi tyydyttämään unentarpeen.

"Elämäntapapilleristä" kertoo brittiläinen tiedelehti New Scientist tulevassa numerossaan. Yhdysvalloissa on ollut jo seitsemän vuotta markkinoilla Modafinil-piriste, jonka käyttäjä kertoo selviävänsä mainiosti neljän tunnin yöunella. Toinen vastaavanlainen tuote on kehitteillä.

Tutkijat ovat erimielisiä siitä, pitääkö unentarvetta säädellä lääkkein kiihkeän elämänrytmin nimissä.

- Vuosikymmenessä tai kahdessa kykenemme kytkemään unen pois päältä farmaseuttisin keinoin, Lontoon Imperial Collegen tutkija Russell Foster arvioi brittiviestimissä.

Glasgow'n yliopiston unitutkimuskeskuksen johtaja, professori Colin Espie on epäilevämpi.

- En kykene kuvittelemaan ihmisiä jonottamassa lääkettä, jonka avulla he voisivat kahdeksan tunnin sijasta nukkua kaksi ja valvoa 22 tuntia tehdäkseen työtä ja pitääkseen hauskaa.

Surreyn yliopiston johtava unitutkija Neil Stanley ei pidä ajatuksesta, että unentarvetta kutistettaisiin piristein.

- Se olisi hirveintä, mitä yhteiskunnalle saattaisi tapahtua.

(MTV3-STT)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Sörnäisten putkirikko söi asvalttia
11.02.2012 12:55

Metsästäjä ampui jänistä haulikolla – osuikin autoon
11.02.2012 12:39

IS: Oikeuskansleri selvittää Wallinin jääviyden
11.02.2012 12:25

Iron Sky saa ensi-iltansa Berliinissä
11.02.2012 11:50

Iran uhoaa: merkittävä läpimurto ydinteknologiassa
11.02.2012 11:19

Joka toinen känniputkakuljetus tarpeeton
11.02.2012 11:06

Tänään jahdataan Lotossa huikeaa ennätyspottia
11.02.2012 10:55

Ex-nokialainen: "Elop romutti Nokian kuin tuhopolttaja"
11.02.2012 10:15

CNN: P-Korean johtajan salamurhasta ei näyttöä
11.02.2012 10:02

Facebookia syytetään mystisten oireiden leviämisestä
11.02.2012 08:45

Ivana Helsingin New Yorkin liike avataan tänään
11.02.2012 09:16

Sudan ja Etelä-Sudan hieroivat rauhaa
11.02.2012 07:24

Liikenne palautunut normaaliksi Helsingin putkirikon jäljiltä
11.02.2012 05:54

TS: Suomalaiskaloissa on tiedettyä enemmän lääkejäämiä
11.02.2012 05:29

Ruotsi hyväksyi lääkekannabiksen
11.02.2012 05:21

HS: SAK ei enää tyrmää eläkeiän nostoa
11.02.2012 04:43

Sörnäisten rantatie mahdollisesti ajokunnossa jo aamulla
11.02.2012 04:07

Putkakuolemia ei saada kuriin - 20 kuolee vuosittain
11.02.2012 03:30

Helsingissä yöllä massiivinen vesivahinko - katso kuvat
11.02.2012 03:19

Kreikan hallitus pääsi sopuun säästötoimista
11.02.2012 01:46