Ulkomaat
Italialaisesta turma-aluksesta tuli turistinähtävyys
Italian kaunis rannikko on saanut uuden turistinähtävyyden tammikuussa karille ajaneesta risteilyaluksesta Costa Concordiasta.
Santo Stefanon kalastajakylän turistimäärät ovat kovassa kasvussa, kun matkailijat jonottavat haaksirikkoutuneen matkustaja-aluksen ohi kulkeville laivaristeilyille.
Kymmenen euroa maksavalla lipulla pääsee katsomaan vain muutaman metrin päästä, kuinka yli 114000 tonnia painava luksusristeilijä lepää kyljellään Giglion saaren rantavesissä.
– Saari on nyt entistä suositumpi. Surullista kyllä, tragedia kiehtoo enemmän kuin pelkkä kaunis paikka, tuumii 23-vuotias Daniela.
Tammikuun 13. päivän onnettomuudessa kuoli 23 ihmistä.
Turmalaiva on osa maisemaa
Onnettomuuspaikan ympäristö oli aiemmin suosittu sukelluskohde, mutta nyt turistit napsivat itsestään kuvia kellahtaneen laivan edessä.
Turistiryntäys ei ilahduta Giglion pormestaria Sergio Ortellia, jonka mukaan kuvauksellinen saari olisi kauniimpi ilman aavelaivalle pyrkiviä vierailijoita.
Samaa mieltä on saaren ympäristöasioista vastaava Alessandro Centurioni. Hän toivoo, että alus siirrettäisiin mahdollisimman pian.
– Concordiasta on tullut osa maisemaa, mutta se on myös pilannut sen. Joka kerta, kun näen aluksen, käyn saman surun uudelleen läpi, hän sanoo.
Centurionin toive saattaa toteutua keväällä, sillä silloin jättialus on määrä nostaa. Nostoyritys on hankala, sillä vaarana on, että alus kiepsahtaa toiselle kyljelleen tai liukuu pois kiviseltä kielekkeeltä, jonka päällä se nyt lepää.
Mikäli kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, laiva hinataan rantaan ja romutetaan.
Onnettomuustutkinta on edelleen käynnissä
Parhaillaan selvitetään yhdeksän ihmisen osuutta onnettomuuteen. Heidän joukossaan on kolme laivayhtiön omistajaa sekä laivan kapteeni, jota epäillään myös laivan hylkäämisestä pelastusoperaation aikana.
Tutkinnassa pyritään myös selvittämään, miksi laiva ajoi kovalla vauhdilla lähellä rantaa, ja miksi evakuointi laivan karilleajon jälkeen viivästyi yli tunnin.
Oikeudenkäynnin odotetaan alkavan vasta ensi vuonna.
(MTV3 - STT - AFB)
Ulkomaat
Turistien purjehdus päättyi traagisesti Turkissa: Viisi kuoli myrkkyviinaan
21.05.2013 19:14
Mies ampui itsensä turistien edessä Notre Damella
21.05.2013 17:53
Obama lupaa pikaista apua Oklahomaan
21.05.2013 17:39
Gumball-hurjastelu työllistää nyt Viron poliisia
21.05.2013 17:15
Kiinassa maa nielaisi viisi ihmistä
21.05.2013 16:40
Oklahoman uhrien määrä laski – syynä laskuvirhe?
21.05.2013 16:09 (16:32)
Syyria ja Israel tulitaistelussa Golanin kukkuloilla
21.05.2013 13:02 (15:39)
Liikuttava jälleennäkeminen – nainen löytää tornadossa kadonneen koiransa
21.05.2013 15:09 (15:17)
Mätäjoen myrkkyvuoto mitätöi vuosien mittavan elvytystyön
21.05.2013 19:28
"Pistoolilla ampumiseen vaaditaan ympäristölupa, mutta tykille ei"
21.05.2013 19:21 (19:22)
Turistien purjehdus päättyi traagisesti Turkissa: Viisi kuoli myrkkyviinaan
21.05.2013 19:14
Jemenin presidentti iloinen vapautettujen suomalaisten puolesta
21.05.2013 18:34
Miksi Gumball-kaahareille ei järjestynyt pikaoikeudenkäyntiä?
21.05.2013 18:27
Mitä jos sakot voisikin maksaa paikan päällä?
21.05.2013 18:18
Talvivaarassa taas vuoto - värjäsi joen ruskeankeltaiseksi
21.05.2013 18:14
MTV3 seuraa uuden Xboxin julkistusta reaaliajassa
21.05.2013 18:07 (18:09)






















Kommentit
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.