Ulkomaat
Tältä näyttää traktorikuskin viha
Yhdysvalloissa vihainen traktorikuski runnoi joukon poliisiautoja kostoksi saamistaan syytteistä. Orleansin poliisi menetti iskussa puolet partioautoistaan.
Tihutyö tapahtui torstaina hieman puolen päivän jälkeen paikallista aikaa. Poliisilaitoksella olleet konstaapelit eivät olleet kuulleet tapahtunutta. Poliisi sai tietää autojen murskaantumisesta hätäkeskukseen soitetusta puhelusta, jossa kerrottiin traktorin runtelevan poliisiautoja.
Kun poliisit menivät pihalle, traktori oli jo poistunut paikalta.
Poliisiautot traktorillaan runnonut Roger Pion tavoitettiin noin 2,5 kilometrin päässä asemalta. Pion yritti poliisien tullessa vielä karkuun jalkaisin, mutta jäi kiinni.
Poliisit pidättivät miehen. Pionia odottavat lukuisat syytteet muun muassa vahingonteosta sekä rikospaikalta pakenemisesta.
Runnotun poliisikaluston arvo on noin 250 000 dollaria (hieman yli 200 000 euroa).
(MTV3)
Ulkomaat
Iran teloitti kaksi vakoilusta tuomittua
19.05.2013 09:09
Onnekas lottoaja voitti 600 miljoonaa USA:ssa
19.05.2013 08:49
Mies ajoi autollaan paraatiyleisön sekaan Yhdysvalloissa
19.05.2013 08:23
Asemiehet surmasivat tunnetun naispoliitikon Pakistanissa
19.05.2013 07:31
Suomalaismies löytyi kuolleena Roomassa
18.05.2013 22:54
EU-ehdotus herättää ihmetystä: onko tämä oleellista?
18.05.2013 21:16
Nyrkkeilylegenda tuohtui maansa vallanpitäjille
18.05.2013 20:49
Massiivinen taidevarkaus Unkarissa: satoja töitä viety
18.05.2013 20:07
Pääuutiset
Ambulanssipotilas kuristi hoitajaa ja riehui konepellillä
19.05.2013 10:25
Ulkomaisten mansikoiden kauppa käy yhä paremmin
19.05.2013 10:14
Isän ja pojan epäillään hukkuneen Ylöjärvellä
19.05.2013 09:50
Iran teloitti kaksi vakoilusta tuomittua
19.05.2013 09:09
Maanmittauslaitos etsii omistajia tuhansille maa-alueille
19.05.2013 09:00
Onnekas lottoaja voitti 600 miljoonaa USA:ssa
19.05.2013 08:49
Mies ajoi autollaan paraatiyleisön sekaan Yhdysvalloissa
19.05.2013 08:23
Asemiehet surmasivat tunnetun naispoliitikon Pakistanissa
19.05.2013 07:31





















Kommentit
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.