Ulkomaat
Romanikerjäläiset löysivät suomalaisten suosikkilomakohteen
Kreikassa Rodoksen vanhankaupungin porteilla edessä on helsinkiläisittäin tuttu näky. Nuori romaniäiti istuu maassa kerjuulla tyhjä kertakäyttömuki edessään.
Se, mikä Suomessa on kuitenkin vielä melko harvinaista, on Rodoksella arkipäivää: lapset ovat mukana kerjuulla. Vauvat nukkuvat sylissä, isommat lapset ovat kerjuulla itsenäisesti. Hyvin usein lapsilla on mukanaan myös pikkuhaitari.
Yleensä äiti, tai muu vanhempi nainen, löytyy näköetäisyydeltä tai läheisen nurkan takaa. Hän pitää huolen siitä, että lapsi muistaa soittaa soitinta. Tai oikeastaan soitinta ei tarvitse osata soittaa, riittää kun palkeista pääsee ääni.
Rodoslaiset suhtautuvat romaneihin nihkeästi.
– On ikävää, kun kansainvälisiä risteilijävieraita vastaanottaa satamassa rivi kättään ojentelevia romanilapsia, sanoo tuohtunut matkailualan yrittäjä.
– Se ei anna hyvää kuvaa Rodoksesta, ja samalla rikollisuus on lisääntynyt. Ennen täällä pystyi jättämään rannalle kaiken vartioimatta. Ei enää.
– Meillä ei myöskään ole mitään huostaanottokeskuksia alaikäisille lapsille. Heitä ei siis saada kaduilta pois, yrittäjä jatkaa.
Rodos ja muut Kreikan saaret eivät houkuttele ainoastaan Romanian ja Bulgarian romaneja. Koska saarten työttömyysluvut ovat paljon pienemmät kuin manner-Kreikan, myös muun muassa Turkin kautta tulevia pakolaisia pyrkii saarille kiihtyvään tahtiin.
Ulkomaat
EU huolissaan kansalaisaktivistien kohtelusta Venäjällä
19.05.2013 21:47
Boston-jahdissa kuollut poliisi saa nimikko-oluen
19.05.2013 21:24
Islamistit ottivat yhteen poliisin kanssa Tunisiassa
19.05.2013 19:41
Syyrian joukot valtasivat kapinalliskaupungin
19.05.2013 16:26
Suurin osa Venäjän avaruuteen lähettämistä eläimistä kuoli
19.05.2013 15:56
Nainen hakee Britanniasta turvapaikkaa – ei halua kuninkaan 14. vaimoksi
19.05.2013 14:05
Pohjois-Korea laukaisi taas ohjuksen
19.05.2013 10:29 (12:59)
Yhdysvaltoihin muuttaminen heikentää terveyttä ja laskee eliniänodotetta
19.05.2013 12:09
Pääuutiset
Kesä hellii vielä: lämpöä luvassa suureen osaan Suomea
19.05.2013 22:31
EU huolissaan kansalaisaktivistien kohtelusta Venäjällä
19.05.2013 21:47
Boston-jahdissa kuollut poliisi saa nimikko-oluen
19.05.2013 21:24
Kurier: Lunnasrahoja ei maksettukaan
19.05.2013 21:19
Yle: Raiskauksia koskevan lain tiukennus syksyllä eduskuntaan
19.05.2013 21:54
Suomalaiset merihädässä Atlantilla – vene rikki ja juomavesi loppumassa
19.05.2013 20:21
Tässä ovat maailman rikkaimmat ja omalaatuisimmat miljardöörit
19.05.2013 19:46
Islamistit ottivat yhteen poliisin kanssa Tunisiassa
19.05.2013 19:41





















Kommentit
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.