Ulkomaat

Mistä prinsessa sai nimen Estelle?

Mistä prinsessa sai nimen Estelle?

Ruotsin pieni kruununperillinen sai nimekseen Estelle Silvia Ewa Mary. Silvia on prinsessa Victorian äidin nimi, nimi Ewa puolestaan tulee prinssi Danielin äidiltä. Mutta mistä tulee pikkuprinsessan kutsumanimi Estelle?

Prinsessa on todennäköisesti saanut ensimmäisen nimensä edesmenneen kreivi Folke Bernadotten puolisolta, vuonna 1984 kuolleelta kreivitär Estelle Bernadottelta. Folke Bernadotte oli kuningas Oskar II:n pojanpoika ja Kustaa V:n veljenpoika.

Kreivi oli YK:n ensimmäinen virallinen sovittelija. Hän oli traagisesti myös ensimmäinen YK:n rauhanedustaja, joka murhattiin hänen työnsä vuoksi vuonna 1948.

Kreivi Bernadotte toimi myös Ruotsin Punaisen Ristin varapuheenjohtajana toisen maailmansodan loppuvaiheessa. Hän neuvotteli menestyksekkäästi 30 000 vankia vapaaksi natsi-Saksan keskitysleireiltä. Heidät kuljetettiin leireiltä busseilla Ruotsiin sairaaloihin. "Valkoisten bussien operaatio" on yksi Ruotsin lähihistorian ylpeydenaiheista työssä humanitaaristen oikeuksien puolesta.

Ruotsissa on maan tilastokeskuksen mukaan runsaat 1 200 Estelle-nimistä henkilöä, kertoo sanomalehti Dagens Nyheter.

(MTV3)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Ruotsille uusi kruununprinsessa

Ruotsi on saanut uuden kruununperillisen. Kruununprinsessa Victoria on synnyttänyt terveen tytön, kertoi prinssi Daniel tiedotustilaisuudessaan. Äiti ja lapsi voivat hyvin.

– Aamulla klo 4:26 syntyi 51 senttiä pitkä ja 3280 gramman painoinen aivan ihana pikkuprinsessa, kertoi selvästi ylpeä isä.

Danielin mukaan synnytys oli hyvin jännittävää.

– Synnytykseen liittyy aina tiettyjä riskejä. Mutta kaikki meni hyvin, hän sanoi Karoliinisessa sairaalassa pidetyssä lehdistötilaisuudessa.

MTV3 Uutisten Tukholman kirjeenvaihtaja Kari Lumikero oli seuraamassa prinssi Danielin pitämää tiedotustilaisuutta paikan päällä.

– Median eteen tuli silminnähden liikuttunut ja hyvin onnellisen oloinen Daniel. Hän kertoi vauvan mitat ja näytti vielä pyynnöstä, kuinka suuri vauva on, Lumikero kertoo.

Uusimmat uutiset

Räätälöidyt valmismatkat suosiossa - matkoille valitaan oma teema
27.05.2012 04:50

Opettajien pelko: Oppilaille parempia arvosanoja säästöjen vuoksi
27.05.2012 04:20

Lapsille tarkoitetut välipalapatukat tulleet Suomeen – tutkija huolestui
27.05.2012 04:14

Tällaisia esiintyjiä nähtiin tänä vuonna euroviisuissa
27.05.2012 03:59

Malin sekasorto pahenemassa – kaksi kapinallisryhmää yhdistivät voimansa
27.05.2012 03:07

Keskustan kenttäväen suosikki paljastuu
27.05.2012 02:54

Päihtynyt nuorukainen hyppäsi 20 metristä mereen – pelätään hukkuneen
27.05.2012 02:25

Yksi onnellinen vei viiden miljoonan täyspotin
27.05.2012 02:03

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14