Ulkomaat

Ruotsia odottaa naishallitsijoiden valtakausi

Kruununprinsessa Victorian ja prinssi Danielin pikkutytön tulevaisuus on valmiiksi kirjoitettu: hänestä tulee aikanaan Ruotsin kuningatar.

Nykyisen kuningas Kaarle XVI Kustaan jälkeen valtaistuimelle nousee kruununprinsessa Victoria. Ruotsilla on näin edessään kahden naishallitsijan kausi.

Nainen voi tällä hetkellä periä kuninkaallisen vallan Ruotsin lisäksi Alankomaissa, Belgiassa, Norjassa ja Tanskassa. Vielä 1970-luvulla kuningattarien valtaputki olisi kuulostanut Ruotsissa utopistiselta.

Ruotsia odottaa naishallitsijoiden valtakausi

Vuoden 1980 alkuun saakka kruunun saattoi nimittäin periä vain kuningasparin miespuolinen jälkeläinen, ja alun perin Victorian veli Carl Philip syntyi kruununperijäksi. Perimysjärjestystä kuitenkin muutettiin kuninkaan vastustuksesta huolimatta niin, että nykyisin perimysjärjestyksessä ensimmäinen on kuninkaan ja kuningattaren esikoinen sukupuoleen katsomatta.

Ennen kuninkaallisen vauvan syntymää prinssi Carl Philip oli perimysjärjestyksessä toisena, mutta nyt hän tuskin ehtii kruunuun tarttua.

Bernadotten suku on hallinnut Ruotsia jo yli 190 vuoden ajan. Nykyisin kuninkaan tai kuningattaren rooli on Ruotsissa lähinnä seremoniallinen.

Vaikka kuningas tai kuningatar on Ruotsin perustuslaillisen monarkian muodollinen johtaja, ei hänellä ole poliittista valtaa. Lainsäädäntövaltaa Ruotsissa käyttää yksikamarinen parlamentti, toimeenpanovaltaa pääministerin johtama hallitus ja tuomiovaltaa riippumattomat oikeusistuimet.

(MTV3)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Ruotsille uusi kruununprinsessa

Ruotsi on saanut uuden kruununperillisen. Kruununprinsessa Victoria on synnyttänyt terveen tytön, kertoi prinssi Daniel tiedotustilaisuudessaan. Äiti ja lapsi voivat hyvin.

– Aamulla klo 4:26 syntyi 51 senttiä pitkä ja 3280 gramman painoinen aivan ihana pikkuprinsessa, kertoi selvästi ylpeä isä.

Danielin mukaan synnytys oli hyvin jännittävää.

– Synnytykseen liittyy aina tiettyjä riskejä. Mutta kaikki meni hyvin, hän sanoi Karoliinisessa sairaalassa pidetyssä lehdistötilaisuudessa.

MTV3 Uutisten Tukholman kirjeenvaihtaja Kari Lumikero oli seuraamassa prinssi Danielin pitämää tiedotustilaisuutta paikan päällä.

– Median eteen tuli silminnähden liikuttunut ja hyvin onnellisen oloinen Daniel. Hän kertoi vauvan mitat ja näytti vielä pyynnöstä, kuinka suuri vauva on, Lumikero kertoo.

Uusimmat uutiset

Räätälöidyt valmismatkat suosiossa - matkoille valitaan oma teema
27.05.2012 04:50

Opettajien pelko: Oppilaille parempia arvosanoja säästöjen vuoksi
27.05.2012 04:20

Lapsille tarkoitetut välipalapatukat tulleet Suomeen – tutkija huolestui
27.05.2012 04:14

Tällaisia esiintyjiä nähtiin tänä vuonna euroviisuissa
27.05.2012 03:59

Malin sekasorto pahenemassa – kaksi kapinallisryhmää yhdistivät voimansa
27.05.2012 03:07

Keskustan kenttäväen suosikki paljastuu
27.05.2012 02:54

Päihtynyt nuorukainen hyppäsi 20 metristä mereen – pelätään hukkuneen
27.05.2012 02:25

Yksi onnellinen vei viiden miljoonan täyspotin
27.05.2012 02:03

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14