Ulkomaat
MTV3 seuraa tilannetta: kreikkalaiset kyllästyneet nälkävyöhön
Ateenassa ollaan vielä odottavalla kannalla, mutta pinnan alla kytee raivo - joka on purkautunut jo edellispäivinä rajuina mielenosoituksina.
Hallituspuolueiden johtajien neuvottelut päättyivät viime yönä tuloksettomina. Julistuksia ei annettu, mutta lisäeläkkeiden leikkaamisesta käydään kovaa vääntöä edelleen, kertoo Ateenassa oleva MTV3:n toimittaja Kari Lumikero.
– Esimerkiksi entisen hallituspuolueen Pasokin johtaja ja ex-pääministeri George Papandreou ilmoitti, että hän ei missään nimessä tule hyväksymään peruseläkkesiin kajoamista. LAOS eli oikean äärilaidan puolue on edelleen sitä mieltä, että aikataulu leikkausten sopimiseen on aivan liian tiukka, Lumikero kertoo.
Aikataulu todella on tiukka: EU:n valtiovarainministerit kokoontuvat illalla Brysselissä. Tätä ennen hallituksen pitäisi antaa jonkinlainen yleinen sitoumus eli vakuutus siitä, että sovituista säästöistä tehdään päätöksiä.
Muodollinen päätös tehtäisiin sunnuntaina parlamentissa.
"Kiristetty on jo tarpeeksi"
Kreikkalaiset ovat alkaneet valua jo kaduille, Lumikero kertoo.
– Esimerkiksi Sintagma-aukiolle ajettiin juuri bussilasteittain poliiseja. Päivällä on luvassa jonkinlainen mielenosoitus, ammattiliittojen järjestämä suurempi mielenosoitus alkaa kello 18 illalla. Juuri äsken sain tiedon, että kaksi suurinta ammatiiliittojen keskusjärjestöä on julistanut yleislakon, joka alkaisi huomenna ja jatkuisi lauantaihin saakka.
Ihmiset ovat sekä jännittyneitä että kyllästyneitä maan johdon poliittiseen peliin.
– Jotkut sitä mieltä, että poliittinen peli saisi loppua pikkuhiljaa ja täytyisi ryhtyä päätöksiin. On myös ihmisiä, joiden mielestä leikkaukset, joita on kahden vuoden aikana tehty, ovat olleet niin rajuja, että enää ei ole varaa vyönkiristykseen, Lumikero sanoo.
Monen kreikkalaisen palkka on pudonnut jo puoleen entisestä, nuorten aloituspalkat on puolitettu ja ovat luokkaa 400-500 euroa kuukaudessa.
– Tällainen nälkävyö kyllä kuristaa kreikkalaisia ja vaikuttaa maan ja kaupungin tunnelmaan, Lumikero sanoo.
(MTV3)
Aihe:
Kreikka

Euromaat ovat päässeet sopuun Kreikan toisesta tukipaketista. Paketin koko pysyi lokakuun huippukokouksessa sovitussa 130 miljardissa eurossa.
Kompastuskivenä neuvotteluissa oli Kreikan julkisen velan pienentäminen. Paketti painaa julkisen velan 121 prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2020 mennessä. Alun perin euromaiden tavoitteena oli painaa Kreikan julkinen velka 120 prosenttiin bruttokansantuotteesta.
Nykyisin Kreikan julkinen velka vastaa 160 prosenttia sen bruttokansantuotteesta.
Jo aiemmin Kreikka hyväksyi kolmen miljardin lisäsäästöt. Lisäsäästöjen hyväksyminen oli yksi ehto sille, että euromaat myönsivät Kreikan tarvitseman 130 miljardin euron lainapaketin.
Säästöpaketin mukaan muun muassa julkisen sektorin minimipalkat alenevat. Lisäksi julkisella alalla karsitaan 150 000 työpaikkaa kolmen vuoden aikana.
Ulkomaat
Kone teki hätälaskun – lennot myöhästelevät Heathrow'lla
24.05.2013 13:32 (15:50)
Maksaisitko näin paljon meloneista?
24.05.2013 15:20
Japanin hallitus kiisti kummitushuhut
24.05.2013 14:00
Lentokoneesta irtosi paloja – yksi rysähti asuintalon kattoon
24.05.2013 13:24
Tässä on maailman suurin legorakennelma – kokoaminen kesti yli vuoden
24.05.2013 11:17
Voimakas maanjäristys ravisteli Venäjän Kaukoitää – tuntui Moskavassa
24.05.2013 10:16
Maantiesilta romahti USA:ssa – pelastustyöt käynnissä
24.05.2013 07:04 (10:00)
Poliisiasema sytytettiin jälleen tuleen Tukholmassa
24.05.2013 01:32 (09:12)
Pääuutiset
Viiden auton kolari Kehä III:lla ruuhkauttaa liikennettä
24.05.2013 17:17
SDP:n Paananen: Luottamuspulan taustalla enemmänkin asioita
24.05.2013 16:50
Pyhtään kuolonkolarin syynä epäonnistunut ohitus
24.05.2013 16:17
Muuntokoulutus työllistämisen keinovalikoimaan
24.05.2013 14:20 (16:01)
Demokraatin päätoimittaja: Uutinen ministerinimistä toi potkut
24.05.2013 16:07
Kone teki hätälaskun – lennot myöhästelevät Heathrow'lla
24.05.2013 13:32 (15:50)
Lapsia siepattiin viime vuonna ennätysmäärä
24.05.2013 15:08 (15:40)
Räsänen: Poliisin rekisterivalvontaa pitää tehostaa
24.05.2013 15:21 (15:23)






















Kommentit
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.