Ulkomaat

Yhdysvallat poistuu Syyriasta

Yhdysvallat sulki maanantaina suurlähetystönsä Syyriassa väkivallan takia. Kaikki Yhdysvaltain diplomaatit lähtivät pois maasta, koska heidän turvallisuudestaan ei saatu takeita.

Yhdysvaltojen päätös oli odotettu. Sen on arveltu johtavan myös muiden maiden diplomaattien vetäytymiseen.

Suomen Syyrian-suurlähettiläs Harri Mäki-Reinikka kertoi, että Suomen lähetystö pysyy toistaiseksi auki. Nopeaan lähtöön on kuitenkin varauduttu.

Mäki-Reinikan mukaan Suomi seuraa nyt, miten muut Pohjoismaat ja EU-maat toimivat. Hän pitää tärkeänä sitä, ettei tiedonkulku Syyriasta maailmalle tyrehdy täysin.

Ulkomaisia toimittajia ei päästetä Syyriaan, ja kansainväliset tarkkailijat ovat keskeyttäneet työnsä.

Suomen Damaskoksen-lähetystössä työskentelee 2-3 suomalaista. Esimerkiksi viisumi- ja oleskelulupapalvelut on jo siirretty Turkin-suurlähetystöön.

Homsissa kuoli jälleen kymmeniä

Taistelut kapinallisten ja hallitusten joukkojen välillä jatkuivat Homsin kaupungissa. Aktivistien mukaan kranaatti- ja rakettitulituksessa kuoli jälleen kymmeniä ihmisiä.

– Kansainvälisellä painostuksella ei ole mitään vaikutusta hallituksen joukkoihin, jotka näyttävät edelleen uskovan, että heillä on vapaat kädet väkivallan käyttöön kansaansa vastaan, sanoi oppositiota edustava Catherine al-Talli.

Silminnäkijöiden mukaan raskaalla tulituksella pyritään ajamaan Vapaan Syyrian armeija -nimeä käyttävät kapinalliset ulos Homsista. Sotilaat käyttävät keskitettyä tulta ja pyrkivät tuhoamaan tietyt alueet täysin.

– Raketteja tulee muutaman sekunnin välein, ja koko ajan samoihin paikkoihin, kertoi kaupungissa asuva Bab Amro.

Aktivistiryhmien mukaan viime perjantaina Homsissa kuoli yli 200 siviiliä armeijan kranaattitulessa. YK:n tuvallisuusneuvosto ei saanut viikonloppuna hyväksyttyä Syyriaa koskevaa päätöslauselmaa, koska Venäjä ja Kiina estivät sen veto-oikeudellaan.

(MTV3 - STT - Reuters)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Räätälöidyt valmismatkat suosiossa - matkoille valitaan oma teema
27.05.2012 04:50

Opettajien pelko: Oppilaille parempia arvosanoja säästöjen vuoksi
27.05.2012 04:20

Lapsille tarkoitetut välipalapatukat tulleet Suomeen – tutkija huolestui
27.05.2012 04:14

Tällaisia esiintyjiä nähtiin tänä vuonna euroviisuissa
27.05.2012 03:59

Malin sekasorto pahenemassa – kaksi kapinallisryhmää yhdistivät voimansa
27.05.2012 03:07

Keskustan kenttäväen suosikki paljastuu
27.05.2012 02:54

Päihtynyt nuorukainen hyppäsi 20 metristä mereen – pelätään hukkuneen
27.05.2012 02:25

Yksi onnellinen vei viiden miljoonan täyspotin
27.05.2012 02:03

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14