Ulkomaat

Breivik vaatii pääsyä vapaaksi - heti

Norjan joukkosurmaaja Anders Behring Breivik, 32, on vaatinut oikeudessa Oslossa välitöntä vapauttamistaan.

Breivikin mukaan hänen tekonsa oli välttämätön norjalaisen kulttuurin tuhoutumisen estämiseksi. Uhreja hän nimitti "pettureiksi".

– Me norjalaisessa liikkeessä emme aio istua ja katsoa, kuinka meistä tehdään vähemmistö omassa maassamme, sanoi Breivik täydelle oikeussalille.

– Tunnustan tekoni, mutta en tunnusta syyllisyyttäni.

Breivikin puheet tyrmistyttivät yleisön täysin. Säännölliset kuulemiset ovat edellytys sille, että Breivik voidaan pitää vangittuna. Tänään järjestetty tilaisuus oli toinen, jossa Breivik sai puhua suoraan yleisölle.

Breivik tappoi yhteensä 77 ihmistä autopommilla ja ampumalla heinäkuussa. Hän kertoi jo netissä julkaisemassa manifestissaan olevansa ristiretkellä muslimien invaasioita vastaan.

Syytekohdat julki kuunvaihteessa

Oikeussaliin saapuessaan Breivik kohotti kätensä ensin rinnalleen ja lopulta tervehdykseen, jota hänen asianajajansa Geir Lippestad kuvaili äärioikeistolaiseksi tervehdykseksi.

- Se oli tervehdys, josta hän kertoi meille vankilassa, Lippestad sanoi.

Poliisi antoi syyttäjäviranomaisen arvioitavaksi ehdotuksen syytteistä. Syytekohtien odotetaan vahvistuvan helmi-maaliskuun vaihteessa.

Viime marraskuussa Breivik todettiin mielentilatutkimuksissa syyntakeettomaksi. Raportin mukaan hän oli joukkomurhat tehdessään sekä tutkinnan aikana psykoottinen. Raportin mukaan Breivikille oli pitkän ajan kuluessa kehittynyt paranoidinen skitsofrenia ja hänellä on monentyyppisiä harhakuvitelmia.

Raportin johtopäätöksistä on kuitenkin kiistelty, ja tammikuussa käräjäoikeus pyysi selvityksen tueksi uuden asiantuntijalausunnon. Jos uusi lausunto päätyy edellisen kannalle, Breivikin uskotaan päätyvän vankilan sijaan psykiatriseen hoitoon.

Breivikin oikeudenkäynnin on määrä alkaa Oslossa 16. huhtikuuta.

(MTV3 - STT - AFP - TT - NTB)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Räätälöidyt valmismatkat suosiossa - matkoille valitaan oma teema
27.05.2012 04:50

Opettajien pelko: Oppilaille parempia arvosanoja säästöjen vuoksi
27.05.2012 04:20

Lapsille tarkoitetut välipalapatukat tulleet Suomeen – tutkija huolestui
27.05.2012 04:14

Tällaisia esiintyjiä nähtiin tänä vuonna euroviisuissa
27.05.2012 03:59

Malin sekasorto pahenemassa – kaksi kapinallisryhmää yhdistivät voimansa
27.05.2012 03:07

Keskustan kenttäväen suosikki paljastuu
27.05.2012 02:54

Päihtynyt nuorukainen hyppäsi 20 metristä mereen – pelätään hukkuneen
27.05.2012 02:25

Yksi onnellinen vei viiden miljoonan täyspotin
27.05.2012 02:03

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14