Ulkomaat

Kuningatar Elisabethin valtaannoususta 60 vuotta

Tänään tulee kuluneeksi 60 vuotta siitä, kun Elisabeth II nousi Britannian kuningattareksi.

Elisabeth peri kruunun 25-vuotiaana isänsä, kuningas Yrjö VI:n kuoltua vuonna 1952. Kruunajaisia vietettiin kuitenkin vasta lähes puolitoista vuotta myöhemmin.

Kuningattaren tapana on ollut viettää valtaistuimelle nousunsa vuosipäivää vain perhepiirissä, mutta tänään hän tekee kaksi visiittiä Itä-Englantiin.

Lontoossa päivän kunniaksi ammutaan kunnialaukauksia. Hyde Parkissa ammutaan perinteiset 21 tykinlaukausta ja niiden lisäksi Towerissa 62 tykinlaukausta. Juhlan kunniaksi on myös julkistettu kuuden postimerkin sarja.

Alamaisilleen Elisabeth II on vuosipäivän johdosta lähettänyt viestin, jossa hän kiittää saamastaan tuesta.

- Kirjoitan kiittääkseni erinomaisesta tuesta ja rohkaisusta, joita olette antaneet minulle ja prinssi Philipille näiden vuosien aikana ja kertoakseni kuinka syvästi olemme liikuttuneet saadessamme niin monia ystävällisiä viestejä juhlavuoden johdosta, Elisabeth II kirjoittaa.

Valtakautta juhlistavia tilaisuuksia aletaan järjestää vähitellen pitkin Britanniaa, ja juhlinta huipentuu kesäkuun alussa. Juhlien kohokohdaksi on suunniteltu tuhannen veneen laivuetta, joka lipuu pitkin Thamesjokea kuningattaren itsensä johtamana.

85-vuotias Elisabeth II on Britannian toiseksi pisimpään hallinnut monarkki. Kuningatar Victorian valtakausi kesti 63 vuotta.

(MTV3 - AFP - BBC)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Räätälöidyt valmismatkat suosiossa - matkoille valitaan oma teema
27.05.2012 04:50

Opettajien pelko: Oppilaille parempia arvosanoja säästöjen vuoksi
27.05.2012 04:20

Lapsille tarkoitetut välipalapatukat tulleet Suomeen – tutkija huolestui
27.05.2012 04:14

Tällaisia esiintyjiä nähtiin tänä vuonna euroviisuissa
27.05.2012 03:59

Malin sekasorto pahenemassa – kaksi kapinallisryhmää yhdistivät voimansa
27.05.2012 03:07

Keskustan kenttäväen suosikki paljastuu
27.05.2012 02:54

Päihtynyt nuorukainen hyppäsi 20 metristä mereen – pelätään hukkuneen
27.05.2012 02:25

Yksi onnellinen vei viiden miljoonan täyspotin
27.05.2012 02:03

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14