Ulkomaat

Kiinan kommunistipuolueen äänitorvi puolustaa Syyria-vetoa

Kiinan kommunistipuolueen tärkein äänitorvi Kansan päivälehti on puolustanut Kiinan toimia YK:n turvallisuusneuvostossa Syyrian suhteen. Lehden mukaan Afganistanin, Irakin ja Libyan tapahtumat ovat osoittaneet, ettei pakotettu vallanvaihto ole toimiva ratkaisu.

Lehti korosti, ettei päätöslauselman kaataminen veto-oikeudella tarkoita sitä, että Kiina antaisi Syyrialle vapaat kädet jatkaa nykylinjallaan. Lehti piti Kiinan toimintaa vastuullisena.

– Tällä hetkellä Syyrian tilanne on äärimmäisen monimutkainen. Yksinkertainen toisen osapuolen tukeminen ja toisen syyttäminen saattaa näyttää hyvältä tavalta muuttaa asioiden kulkua, mutta tosiasiassa se vain kylväisi katastrofin siemenet, lehti kirjoittaa.

Lehden kommentaarin kirjoittajaksi mainittiin "Zhong Sheng", jonka voi kääntää "Kiinan ääneksi". Nimen suojista on aiemminkin linjattu Kiinan ulkopoliittisia kantoja.

Myös Venäjä käytti viikonloppuna vetoaan Syyria-päätöslauselmaa vastaan. Maat ovat saaneet päätöksestään rajua kritiikkiä.

(MTV3 - STT)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Räätälöidyt valmismatkat suosiossa - matkoille valitaan oma teema
27.05.2012 04:50

Opettajien pelko: Oppilaille parempia arvosanoja säästöjen vuoksi
27.05.2012 04:20

Lapsille tarkoitetut välipalapatukat tulleet Suomeen – tutkija huolestui
27.05.2012 04:14

Tällaisia esiintyjiä nähtiin tänä vuonna euroviisuissa
27.05.2012 03:59

Malin sekasorto pahenemassa – kaksi kapinallisryhmää yhdistivät voimansa
27.05.2012 03:07

Keskustan kenttäväen suosikki paljastuu
27.05.2012 02:54

Päihtynyt nuorukainen hyppäsi 20 metristä mereen – pelätään hukkuneen
27.05.2012 02:25

Yksi onnellinen vei viiden miljoonan täyspotin
27.05.2012 02:03

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14