Ulkomaat

MTV3:n toimittaja Japanissa: Täällä on todellakin pian kuoleman vaara MTV3 Katsomo

Julkaistu 18.03.2011 07:15 (päivitetty 07:31)
MTV3:n toimittaja Japanissa: Täällä on todellakin pian kuoleman vaara

MTV3:n toimittaja Petri Sarasteen mukaan tilanne Japanissa on muuttumassa hengenvaaralliseksi. Sekä kuolonuhrien että säteilyarvojen määrä on koko ajan nousussa.

– Viimeisimpien raporttien mukaan 16 600 kuollut on joko kuollut tai kadoksissa. Luku nousee koko ajan. Samoin säteilymäärä on viranomaisten mukaan nousussa moninkertaiseksi, Saraste kertoo.

Saraste itse on kehotusten mukaan poistumassa Tokiosta. Vaikka tilanne on hälyttävä, muuten kaupungista ei ole kuitenkaan valtavaa vielä joukkopakoa.

–Suur-Tokion alueella on 35 miljoonaa ihmistä, eivätkä he kaikki toki voi tuosta vain jonnekin lähteä. Mutta kaikki ne, jotka vain kynnelle kykenevät ovat lähdössä. Eivät välttämättä pois maasta, mutta ainakin etelämmäksi.

Viranomaiset yrittävät rauhoitella kansalaisia parhaansa mukaan. Sarasteen mukaan ihmisten luottamus viranomaisiin horjuu kuitenkin pahasti .

– Kukaan japanilainen, jonka olen tavannut täällä, ei usko enää näihin hallituksen tiedonantoihin. On aivan selvää, että niillä yritetään pienentää paniikkia.

Tilanne Japanissa on Sarasteen arvion mukaan todellakin vaarallinen.

– Jos säteilyarvot ovat sitä luokkaa jota Yhdysvallat ja EU esittävät, niin täällä on todellakin pian kuoleman vaara.

Katso Petri Sarasteen kommentit Tokiosta: (Huomenta Suomi 18.3.2011)

Miia Hakkarainenmiia.hakkarainen(at)mtv3.fi

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Räätälöidyt valmismatkat suosiossa - matkoille valitaan oma teema
27.05.2012 04:50

Opettajien pelko: Oppilaille parempia arvosanoja säästöjen vuoksi
27.05.2012 04:20

Lapsille tarkoitetut välipalapatukat tulleet Suomeen – tutkija huolestui
27.05.2012 04:14

Tällaisia esiintyjiä nähtiin tänä vuonna euroviisuissa
27.05.2012 03:59

Malin sekasorto pahenemassa – kaksi kapinallisryhmää yhdistivät voimansa
27.05.2012 03:07

Keskustan kenttäväen suosikki paljastuu
27.05.2012 02:54

Päihtynyt nuorukainen hyppäsi 20 metristä mereen – pelätään hukkuneen
27.05.2012 02:25

Yksi onnellinen vei viiden miljoonan täyspotin
27.05.2012 02:03

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14