Ulkomaat

Kuusi miljoonaa laskijaa selvittää Kiinan väkilukua MTV3 Katsomo

Julkaistu 30.11.2010 18:34 (päivitetty 18:45)
Kuusi miljoonaa laskijaa selvittää Kiinan väkilukua

Yli 10 000 kiinalaista osallistui kumppaninetsintään Shenyangissa Kiinan koillisosassa 3.4.2010. (Kuva: EPA)


MTV3-Petri Saraste

Kiinassa on menossa parhaillaan maan historian mittavin väestönlaskenta. Edellinen järjestettiin kymmenen vuotta sitten.

Tällä kertaa laskenta on kuitenkin täynnä vaikeuksia. Vaurastuneilla kiinalaisilla on useita asuinpaikkoja. Työ ja koti voivat olla eri kaupungeissa ja liikkuvaa väkeä on muutenkin miljoonittain.

Väestönlaskijoihin ei myöskään luoteta. Arkaluonteisten tietojen pelätään joutuvan verottajan, perhesuunnittelijoiden tai muiden harmeja tuottavien viranomaisten käsiin.

Kiinan väenpaljouden tajuaa ehkä parhaiten massatilaisuuksissa, jollainen esimerkiksi Shanghain maailmannäyttely oli. Edellisessä väestönlaskennassa kiinalaisia laskettiin olevan lähes 1,3 miljardia. Nyt tehtävän laskennan tulos selviää vasta huhtikuussa, mutta yli 1,3 miljardin ollaan joka tapauksessa menossa.

Tällä kerralla väestönlaskennassa pyritään mahdollisimman suureen tarkkuuteen. Virhemarginaali saa olla vain 0,2 prosenttia. Kuusi miljoonaa laskijaa kävi tänään virallisesti päättyvään päivämäärään mennessä yli 400 miljoonassa kotitaloudessa.

Ensimmäistä kertaa ulkomaalaistenkin pitää täyttää lomake, jossa kysytään kahdeksan kysymystä: muun muassa, kuinka kauan on asunut maassa, kansallisuus, ikä ja sukupuoli.

Omaisuutta tai lapsilukua ei ulkomaalaisilta kysytä. Ne ovat kuitenkin juuri ne kysymykset, jotka eniten pelottavat kiinalaisia vastaajia. Yhden lapsen politiikkaa ei noudateta varsinkaan maaseudulla ja veronkierto on yleistä.

- Jotta monilapsiset perheet ilmoittaisivat perheen todellisen lapsiluvun, kuuluu kannustuspolitiikkaamme tällä kertaa, että monilapsisuudesta langetettava sakko lasketaan kohtuulliselle tasolle. Jos perheen taloudellinen tilanne on vaikea, voidaan sakko sopia maksettavaksi useammassa erässä, kertoo Kiinan kuudennen väestölaskennan johtaja Feng Nailin.

Katso Petri Sarasteen juttu Pekingistä

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Opettajien pelko: Oppilaille parempia arvosanoja säästöjen vuoksi
27.05.2012 04:20

Lapsille tarkoitetut välipalapatukat tulleet Suomeen – tutkija huolestui
27.05.2012 04:14

Tällaisia esiintyjiä nähtiin tänä vuonna euroviisuissa
27.05.2012 03:59

Malin sekasorto pahenemassa – kaksi kapinallisryhmää yhdistivät voimansa
27.05.2012 03:07

Keskustan kenttäväen suosikki paljastuu
27.05.2012 02:54

Päihtynyt nuorukainen hyppäsi 20 metristä mereen – pelätään hukkuneen
27.05.2012 02:25

Yksi onnellinen vei viiden miljoonan täyspotin
27.05.2012 02:03

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00