Israelin armeija käräytti naisia Facebookin avulla
![]() |
Israelin armeija on käyttänyt Facebookia armeijasta kieltäytyvien naisten paljastamiseksi.
Armeijan mukaan se on käräyttänyt yli tuhat asepalveluksesta uskonnollisin perustein kieltäytynyttä naista.
Armeijan mukaan naiset ovat Facebook-sivuillaan osoittaneet tapoja, joiden mukaan naiset eivät ole niin uskonnollisia kuin he ovat kutsunnoissa kertoneet.
Valheellisesta uskonnollisuudesta on löydetty todisteita verkkoyhteisössä, jossa eräs karkuri esiintyi valokuvassa syömässä ei-kosher-ravintolassa. Monet ovat ladanneet Facebokiin kuvia, joissa he esiintyvät paljastavasti pukeutuneina.
Jotkut jäivät kiinni vastatessaan myöntävästi bilekutsuihin perjantai-illalle, jolloin juutalaiset aloittavat sapattinsa.
Asepalvelus on pakollista kaikille 18 vuotta täyttäneille israelilaisille. Miehillä palvelus kestää kolme vuotta, naisilla kaksi.
Naiset voivat ilmoittaa kieltäytyvänsä palveluksesta uskontoonsa vedoten, jolloin armeija tutkii vakaumuksen todenperäisyyden.
(MTV3 - AFP)














Kommentit
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.