Ulkomaat

Venäjän armeijalle lupa suojella kansalaisiaan asein ulkomailla MTV3 Katsomo

Julkaistu 25.10.2009 22:00 (päivitetty 22:37)
Venäjän armeijalle lupa suojella kansalaisiaan asein ulkomailla

MTV3 - Kalle-Ville Lahtinen

Venäjän armeija saa uusia valtuuksia. Duumassa olevan lakiesityksen mukaan Venäjä voi suojella tarvittaessa asein ulkomailla asuvia kansalaisiaan.

Suomalaisasiantuntijan mukaan Venäjä itse asiassa paikkaa jälkikäteen lakipuitteita.

- Tämä lakivalmistelu vahvistaa nyt juuri sitä, mitä Venäjä teki Georgiassa. Se lähti puolustamaan sinne omien sanojensa mukaan omia kansalaisiaan. Kuten sanoin, Suomelle tämä ei aiheuta uhkaa, mutta esimerkiksi Baltian maissa tätä pelätään, että mitä tämä tarkoittaa käytännössä. Yksi kohde on tietysti Ukrainan Krim, sanoo majuri Heikki Lehtonen maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitokselta.

Venäjän turvallisuusneuvosto sanoo, että uudessa doktriinissa Venäjän tulee varautua niin paikallisiin, alueellisiin ja jopa laajamittaisiin suuren luokan konflikteihin.

Venäjä haikailee suurvalta-asemaansa

Myös laajennettu sotilasoppi on tekeillä. Suomessa nähdään, että Venäjä haikailee menneitä.

- Venäjä pyrkii palauttamaan suurvalta-asemansa, joka Neuvostoliitolla on aikanaan ollut. Yksi keino siihen on, että Venäjä valmistautuu kaikkiin mahdollisiin tulevaisuuden tilanteisiin. Yksi niistä saattaa olla laajamittainen sota. Ei se tarkoita, että Venäjä näkee tällä hetkellä uhkakuvana laajamittaisen sodan, mutta siihen pitää valmistautua, Lehtonen arvioi.

Venäjällä on Lehtosen mukaan tällä hetkellä heikot resurssit toteuttaa suunnitelmansa.

- Taloudellinen lama vaikuttaa sielläkin. Jos öljyn hinta lähtee nousuun, se auttaa Venäjän taloudellista tilannetta huomattavasti.

Voimavaroista ja toimintatavasta kertoo myös Georgian operaatio, joka tehtiin vanhalla kalustolla, suurella massalla ja sopivasti sen jälkeen, kun joukot alueella olivat jo järjestyksessä suurten sotaharjoitusten jälkeen.

Katso Kalle-Ville Lahtisen juttu

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Opettajien pelko: Oppilaille parempia arvosanoja säästöjen vuoksi
27.05.2012 04:20

Lapsille tarkoitetut välipalapatukat tulleet Suomeen – tutkija huolestui
27.05.2012 04:14

Tällaisia esiintyjiä nähtiin tänä vuonna euroviisuissa
27.05.2012 03:59

Malin sekasorto pahenemassa – kaksi kapinallisryhmää yhdistivät voimansa
27.05.2012 03:07

Keskustan kenttäväen suosikki paljastuu
27.05.2012 02:54

Päihtynyt nuorukainen hyppäsi 20 metristä mereen – pelätään hukkuneen
27.05.2012 02:25

Yksi onnellinen vei viiden miljoonan täyspotin
27.05.2012 02:03

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00