Talous

Talousarvioesitys laaditaan puun ja kuoren välissä

26.07.2010 16:30
Talousarvioesitys laaditaan puun ja kuoren välissä

Valtion ensi vuoden talousarvioehdotus valmistellaan tällä kertaa hieman oudossa tilanteessa: koko prosessilta ei juuri kukaan odota enää mitään.

Valtiovarainministeriö aloittaa budjettiehdotuksen kokoamisen tiistaina. Vaalikauden viimeistä keltaista kirjaa laadittaessa pelivara on kuihtunut ja rajattu vähiin. Elvytys on tehty, menoja ei saisi lisätä eikä leikkauksia aloiteta vielä. Verouudistus jätetään seuraavalle hallitukselle.

Kun rahoitusmarkkinat ovat yhä pahoin sekaisin, ei hallitus halua tehdä mitään lisälevottomuutta lietsovaa. Vanhasen ja Kiviniemen hallitusten isot talouspäätökset on siten tehty.

Koska julkisten menojen leikkauksiin ei vielä ryhdytä, valtiolle joudutaan ottamaan lisää velkaa. Ministeriöt voivat tehdä uudistuksiakin, kunhan pysyvät kehyksissään. Se tarkoittaa, että rahat on otettava pois jostakin muusta. Uusiutuvan energian tukemiseenkin pitäisi silti löytää melkein sata miljoonaa.

Kevään kehysneuvotteluissa hallitus asetti kunnianhimoiset tavoitteet työurien pidentämiseksi. Sittemmin on myönnetty, ettei asiassa päästä merkittävästi eteenpäin enää tällä vaalikaudella. Kolmikantaisten työryhmien aikaansaannokset valmistuvat kuitenkin budjettiriiheen mennessä.

Veroaste kiristyy

Työmarkkinajärjestöissä on kiinnitetty huomiota siihen, että työttömyysvakuutusmaksujen nostaminen pitäisi kompensoida palkansaajille muussa verotuksessa. SAK:n pääekonomisti Olli Koski arvioi, että kokonaisveroaste kiristyy ensi vuonna jo tuntuvasti. Tämä johtuu energiaverojen ja yleisen arvonlisänveron korotuksista.

SAK on vaatinut myös työvoimapolitiikan rahoihin noin 70 miljoonan euron lisäystä eritoten vaikeimmin työllistyville.

Vaikka uusia veropäätöksiä ei tehdä, hallituksella on kohdennettava ympäristö- ja energiaveroihin tehtävät 750 miljoonan euron kiristykset.

Kokonaan elinkeinoelämälle laskua ei sysätä, vaan tavallisenkin kuluttajan energialasku kallistunee. Dieselpolttoaineen veroa aiotaan nostaa kahdeksan senttiä litralta, mutta käyttövoimaveroon tehdään vastaava, keskimäärin 18 prosentin kevennys.

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) esittelee budjettiehdotuksensa päälinjat keskiviikkona.

(MTV3 - STT)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Espoon uusi piispa vihittiin virkaansa
12.02.2012 16:03

MTV3 Ateenassa: Tyyntä myrskyn edellä
12.02.2012 15:36

Luonnonsuojeluliitto huolissaan Sosnovyi Borin sijoitusluolasta
12.02.2012 15:23

Kreikan parlamentti aloitti kädenväännön lisäsäästöistä
12.02.2012 15:12

Ruotsalainen erikoisuus: Halaajavaras
12.02.2012 14:26

Fukushiman reaktori kuumeni liikaa
12.02.2012 14:24

Rovio voitti lelualan Oscar-palkinnon
12.02.2012 14:08

MTV3 Viihde: Houston juhli railakkaasti viimeisinä iltoina
12.02.2012 12:02

Susi raateli koiran hengiltä kotitalon pihalla
12.02.2012 11:45

Krakkerit: Hyökkäsimme CIA:n sivuille
12.02.2012 11:34

MTV3 paikan päällä: Fanit rakensivat alttarin Whitneylle
12.02.2012 11:24

Tässäkö leikkikenttien uusi kuningatar? Barbie-nukkeen istutettiin digikamera
12.02.2012 10:56

Täältä Whitney löydettiin
12.02.2012 10:25

Whitney Houstonin hitit, levyt ja elokuvat
12.02.2012 09:39

Teollisuuskiinteistö paloi Turussa
12.02.2012 08:58

Professori: Lisäaineet eivät ole epäterveellisiä
12.02.2012 12:29

Wahlroos HS:ssa: Presidentti-instituutio kärsi Halosesta
12.02.2012 07:54

Maksamattomista sakoista halutaan jälleen rangaista
12.02.2012 07:23

Whitney Houston kuoli vain tunteja ennen seuraavaa keikkaa - poliisi löysi tähden hotellihuoneen lattialta
12.02.2012 07:13

Kuopio otti käyttöön rengaslukot, muualla harkitaan
12.02.2012 06:09