Talous

Pienpankkeja kaatuu joukolla Yhdysvalloissa MTV3 Katsomo

Julkaistu 24.07.2010 18:09 (päivitetty 19:37)
Pienpankkeja kaatuu joukolla Yhdysvalloissa

MTV3 - Päivi Sinisalo

Yhdysvalloissa talouden toipuminen ontuu yhä. Selvä merkki tästä on paikallisten pikkupankkien yhä kasvava ahdinko.

Tämän vuoden aikana alueellisia pankkeja on kaatunut jo yli sata. Vauhti on huomattavasti kovempi kuin viime vuonna, mutta maan jättipankit ovat kuitenkin jo kohentaneet asemiaan.

Pienpankkien joukossa pankkiruumiita tulee vielä lisää, sillä ongelmapankkien listalla on lähes 800 nimeä. Syynä pikkupankkien ahdinkoon on se, että pääomaa ei tule mistään, yritysasiakkaat hakeutuvat konkurssiin, vanhat asuntolainat kaatuvat syliin eikä uusia ei uskalleta ottaa.

Asiantuntijat: Pientä valoa tilanteessa

Ainoa valonpilkahdus tilanteessa on se, että tämän vuoden jälkeen pankkien kaatumistahdin uskotaan laantuvan. Ainakin toistaiseksi asiakkaiden rahat ovat turvassa, koska valtion takaama talletussuoja kattaa tappiot.

Samaan aikaan maan suurimmat pankit kuten Morgan Stanley ja Wells Fargo ovat kuitenkin jo toipumassa ja ne ovat tahkonneet hyviä tuloksia.

Jättipankit ovat myös uhmanneet Valkoisen talon paheksuntaa. Niiden johto on saanut tuoreen selvityksen mukaan yli miljardi euroa bonuksia talouskriisin pahimmissa vaiheissa, samaan aikaan kun niille syydettiin satoja miljardeja valtion tukitaaloja.

Katso Päivi Sinisalon juttu Washingtonista

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Espoon uusi piispa vihittiin virkaansa
12.02.2012 16:03

MTV3 Ateenassa: Tyyntä myrskyn edellä
12.02.2012 15:36

Luonnonsuojeluliitto huolissaan Sosnovyi Borin sijoitusluolasta
12.02.2012 15:23

Kreikan parlamentti aloitti kädenväännön lisäsäästöistä
12.02.2012 15:12

Ruotsalainen erikoisuus: Halaajavaras
12.02.2012 14:26

Fukushiman reaktori kuumeni liikaa
12.02.2012 14:24

Rovio voitti lelualan Oscar-palkinnon
12.02.2012 14:08

MTV3 Viihde: Houston juhli railakkaasti viimeisinä iltoina
12.02.2012 12:02

Susi raateli koiran hengiltä kotitalon pihalla
12.02.2012 11:45

Krakkerit: Hyökkäsimme CIA:n sivuille
12.02.2012 11:34

MTV3 paikan päällä: Fanit rakensivat alttarin Whitneylle
12.02.2012 11:24

Tässäkö leikkikenttien uusi kuningatar? Barbie-nukkeen istutettiin digikamera
12.02.2012 10:56

Täältä Whitney löydettiin
12.02.2012 10:25

Whitney Houstonin hitit, levyt ja elokuvat
12.02.2012 09:39

Teollisuuskiinteistö paloi Turussa
12.02.2012 08:58

Professori: Lisäaineet eivät ole epäterveellisiä
12.02.2012 12:29

Wahlroos HS:ssa: Presidentti-instituutio kärsi Halosesta
12.02.2012 07:54

Maksamattomista sakoista halutaan jälleen rangaista
12.02.2012 07:23

Whitney Houston kuoli vain tunteja ennen seuraavaa keikkaa - poliisi löysi tähden hotellihuoneen lattialta
12.02.2012 07:13

Kuopio otti käyttöön rengaslukot, muualla harkitaan
12.02.2012 06:09