Talous

USA:n autoala lakaisi ongelmansa maton alle - vikoja enemmän kuin Toyotalla

14.03.2010 11:02
USA:n autoala lakaisi ongelmansa maton alle - vikoja enemmän kuin Toyotalla

Japanilaisen Toyotan massiiviset pulmat ovat saaneet amerikkalaiset lakaisemaan maton alle ne ongelmat, joita amerikkalaisilla autoilla on ollut ja on yhä.

Toyota on kutsunut Yhdysvalloissa viime vuoden puolella ja tämän vuoden alussa korjauksiin yli viisi miljoonaa ajoneuvoa. Määrä on paljon ja esiin tulleet ongelmat ovat vakavia, mutta esimerkiksi Fordin historia on huomattavasti hurjempi.

Vuosina 2005 ja 2009 Ford ja Mercury -ajoneuvoja kutsuttiin korjauksiin kaikkiaan 14 miljoonaa. Kaikki viat eivät vaarantaneet ajoturvallisuutta vakavasti, mutta esimerkiksi vuoden 1996 Ford Explorerin ongelmana oli vakava palo- tai räjähdysvaara.

General Motors kutsui juuri takaisin 1,3 miljoonaa autoaan ohjaustehostimien ongelmien vuoksi.

Toyotan ongelmat ovat saaneet talousahdingossa olevan ja pääosin Yhdysvaltain liittovaltion omistaman General Motorsin tarjoamaan mittavia alennuksia Toyotansa GM -ajoneuvoon vaihtavalle.

- On uskomatonta, että GM käyttää veronmaksajien rahoja meitä vastaan, paheksui Toyotan kansallisen myyntineuvoston johtaja Paul Atkinson USA Today-lehdelle.

Toisaalta taas, Yhdysvaltain autonvalmistajat ovat pitkään syyttäneet Toyotaa siitä, että se on pitänyt kaikilla mahdollisilla keinoilla amerikkalaiset autot poissa Japanin maanteiltä.

Amerikkalaiset vahingoniloisia

Toyotan viimeaikaiset laatuongelmat ja miljoonien autojen takaisinkutsut ovat saaneet amerikkalaiset autotehtaat lähes tikahtumaan riemuun.

Tuorein esimerkki on kalifornialaisella moottoritiellä viime viikolla vaikeuksiin joutunut Toyota Prius; pelkkä epäily sen mahdollisesti jumittuneesta kaasupolkimesta johti dramaattiseen valtakunnalliseen uutisointiin, koska tilanne saatiin tallennettua tv-kameroilla.

On edelleen epäselvää, oliko syynä tekninen ongelma vai se, ettei omistaja ollut poistanut ajajan puoleista mattoa lattialta, vaikka valmistaja oli pyytänyt näin tekemään.

Joka tapauksessa, nykyisellään jokainen Toyotaa koskeva läheltä piti -tilanne, jossa voidaan epäillä teknistä vikaa, on noussut etusivun uutiseksi. Yhdysvaltain maantieonnettomuuksia tutkiva lautakunta NHTSA tutkii lisäksi jokaisen Toyotaan liittyvän kolarin ja kongressi on vaatinut lisäselvityksiä valmistajan teknisistä ongelmista.

(MTV3 - STT)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Espoon uusi piispa vihittiin virkaansa
12.02.2012 16:03

MTV3 Ateenassa: Tyyntä myrskyn edellä
12.02.2012 15:36

Luonnonsuojeluliitto huolissaan Sosnovyi Borin sijoitusluolasta
12.02.2012 15:23

Kreikan parlamentti aloitti kädenväännön lisäsäästöistä
12.02.2012 15:12

Ruotsalainen erikoisuus: Halaajavaras
12.02.2012 14:26

Fukushiman reaktori kuumeni liikaa
12.02.2012 14:24

Rovio voitti lelualan Oscar-palkinnon
12.02.2012 14:08

MTV3 Viihde: Houston juhli railakkaasti viimeisinä iltoina
12.02.2012 12:02

Susi raateli koiran hengiltä kotitalon pihalla
12.02.2012 11:45

Krakkerit: Hyökkäsimme CIA:n sivuille
12.02.2012 11:34

MTV3 paikan päällä: Fanit rakensivat alttarin Whitneylle
12.02.2012 11:24

Tässäkö leikkikenttien uusi kuningatar? Barbie-nukkeen istutettiin digikamera
12.02.2012 10:56

Täältä Whitney löydettiin
12.02.2012 10:25

Whitney Houstonin hitit, levyt ja elokuvat
12.02.2012 09:39

Teollisuuskiinteistö paloi Turussa
12.02.2012 08:58

Professori: Lisäaineet eivät ole epäterveellisiä
12.02.2012 12:29

Wahlroos HS:ssa: Presidentti-instituutio kärsi Halosesta
12.02.2012 07:54

Maksamattomista sakoista halutaan jälleen rangaista
12.02.2012 07:23

Whitney Houston kuoli vain tunteja ennen seuraavaa keikkaa - poliisi löysi tähden hotellihuoneen lattialta
12.02.2012 07:13

Kuopio otti käyttöön rengaslukot, muualla harkitaan
12.02.2012 06:09