Talous

Tornion satamassa kiehuu taas: "Tämä on rikkuritoimintaa"

Julkaistu 12.03.2010 12:03 (päivitetty 12:10)
Tornion satamassa kiehuu taas: "Tämä on rikkuritoimintaa"

MTV3 - Jussi Kärki

Teräsyhtiö Outokumpu on saanut jälleen Röyttän sataman auki Torniossa. Outokumpu pystyy purkamaan ja lastaamaan laivoja alihankkijoiden avulla, vaikka paikalliset ahtaajat ovat lakossa.

Viikko sitten ahtaajien liitto AKT esti sataman aukiolon, kun se sai tuekseen Rakennusliiton. Rakennusliitto kielsi nostureiden käytön satamassa, mutta nyt Röyttässä tavaroita nostelee yksityinen yrittäjä.

- Tämä on rikkuritoimintaa, mutta todennäköisesti emme puutu tähän nyt, sanoo Röyttän satamatyöläisten puheenjohtaja Jarmo Pekkarinen.

- Asiaan palataan jälkikäteen. Tästä on jäänyt paskan maku suuhun, hän lisää.

Tornion satama on ainoita paikkoja Suomessa, jossa AKT:n lakkoa on murrettu.

Röyttän avaamisen ansiosta Tornion tehdas pystyy jatkamaan toimintaansa. Outokumpu kuljettaa osan tavaratoimituksista asiakkailleen Ruotsin kautta maanteitä ja rautateitä pitkin.

- Lakosta ei tule meille näillä näkymin suuria taloudellisia menetyksiä, arvioi Tornion tehtaanjohtaja Pekka Erkkilä.

Jos Outokumpu olisi joutunut sulkemaan Tornion tehtaan lakon takia, se olisi maksanut yhtiölle noin miljoona euroa päivässä.

Lue myös Jussi Kärjen blogi: BlogitSatamalakon oikea hintalappu tulee tässä

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Luonnonsuojeluliitto huolissaan Sosnovyi Borin sijoitusluolasta
12.02.2012 16:23

Espoon uusi piispa vihittiin virkaansa
12.02.2012 16:03

MTV3 Ateenassa: Tyyntä myrskyn edellä
12.02.2012 15:36

Kreikan parlamentti aloitti kädenväännön lisäsäästöistä
12.02.2012 15:12

Ruotsalainen erikoisuus: Halaajavaras
12.02.2012 14:26

Fukushiman reaktori kuumeni liikaa
12.02.2012 14:24

Rovio voitti lelualan Oscar-palkinnon
12.02.2012 14:08

MTV3 Viihde: Houston juhli railakkaasti viimeisinä iltoina
12.02.2012 12:02

Susi raateli koiran hengiltä kotitalon pihalla
12.02.2012 11:45

Krakkerit: Hyökkäsimme CIA:n sivuille
12.02.2012 11:34

MTV3 paikan päällä: Fanit rakensivat alttarin Whitneylle
12.02.2012 11:24

Tässäkö leikkikenttien uusi kuningatar? Barbie-nukkeen istutettiin digikamera
12.02.2012 10:56

Täältä Whitney löydettiin
12.02.2012 10:25

Whitney Houstonin hitit, levyt ja elokuvat
12.02.2012 09:39

Teollisuuskiinteistö paloi Turussa
12.02.2012 08:58

Professori: Lisäaineet eivät ole epäterveellisiä
12.02.2012 12:29

Wahlroos HS:ssa: Presidentti-instituutio kärsi Halosesta
12.02.2012 07:54

Maksamattomista sakoista halutaan jälleen rangaista
12.02.2012 07:23

Whitney Houston kuoli vain tunteja ennen seuraavaa keikkaa - poliisi löysi tähden hotellihuoneen lattialta
12.02.2012 07:13

Kuopio otti käyttöön rengaslukot, muualla harkitaan
12.02.2012 06:09