Talous

Asiantuntija: Malttia kurssiheilunnan keskellä Netti-tv

Julkaistu 19.09.2008 10:46 (päivitetty 20:51)
Asiantuntija: Malttia kurssiheilunnan keskellä

Yhdysvaltojen mammuttimainen roskapankkisuunnitelma on lietsonut osakemarkkinat hurjaan nousuun. Vyöry alkoi eilen Wall Streetillä ja on kiertänyt tänään Aasian pörssien kautta Eurooppaan.

Euroopan suuret pörssit ovat seitsemästä kahdeksaan prosenttia plussalla.

Useat pörssit ovat olleet lähes ennätysmäisen kovassa nousussa. Helsingin pörssi peesasi suuria pörssejä ja oli seitsemän prosentin nousussa. Yhdysvalloissa pörssit aukesivat selvään nousuun.

Sijoittajat ovat yrittäneet lukea uutistulvasta positiivisia merkkejä finanssikriisin kylvämän ahdingon keskellä, ja kurssiliikkeet ovat sen mukaisia. Asiantuntijat eivät kuitenkaan usko roskapankkisuunnitelman vielä selättävän kriisiä. Talouskehitys heikkenee edelleen vauhdilla niin Yhdysvalloissa kuin vaikkapa Euroopassakin.

Kriisin alkuperäisenä moottorina olevat Yhdysvaltojen asuntomarkkinat ovat karseassa jamassa. Lisäksi finanssisektorin kupruissa riittää vielä perattavaa roskapankin perustamisen jälkeenkin.

Asiantuntija: Malttia kurssiheilunnan keskellä

  • Pörssit ovat nousussa maailmalla

Katso Netti-tv:stä Aktian pääekonomisti Timo Tyrväisen haastattelu

  • (Seitsemän uutiset 19.09.2008)

  • Teollisuuden suhdanne synkentyy

Katso Netti-tv:stä Kari Hännisen juttu

  • (Kauppalehden Talousuutiset 19.09.2008)

 

Markkinamyräkkä jatkuu

Pohjola Tutkimuksen seniorianalyytikko Pekka Spolander pitää suunniteltua roskapankkia hyvänä askeleena, muttei lopullisena ratkaisuna Yhdysvaltojen finanssikriisiin.

-Ei voi sanoa, että kriisi olisi poissa päiväjärjestyksestä. Tässä on niin monta kertaa jo julistettu, että pahin on jo nähty, eikä ole kuitenkaan nähty, Spolander sanoo.

Monella ammattilaisellakin on mennyt sormi suuhun viime aikojen kurssiheilunnassa. Piensijoittajalle Spolander suosittelee jäitä hattuun.

- Kyllä piensijoittajan kannattaa pysyä rauhallisena ja katsoa maltilla. Jos yrittää lähteä hyötymään näistä liikkeistä, niin se on kyllä aika arpapeliä, Spolander sanoo.

Spolander huomauttaa, että jos rupeaa ostamaan tai myymään osakkeita silloin, kun tilanne on kaikkein epävarmin, niin helposti huomaa, ettei se ollutkaan välttämättä paras hetki.

- Kyllä tämä vaikuttaa sellaiselta ylilyönniltä, että ei tässä kannata mihin tahansa hintaan ruveta myymään omia osakkeitaan pois, Spolander sanoo.

Kurssiralli kirkasti pörssiviikkoa

Maailmalla on arvioitu yleisesti, että markkinoiden heilunta tulee jatkumaan lähiaikoina. Eli sitä mukaan, kun hyviä ja huonoja uutisia saadaan, tulevat kurssit pomppimaan ylös ja alas.

Kuluneen pörssiviikon ilmettä kurssiralli tänään kirkasti, sillä alkuviikko oli markkinoilla poikkeuksellisen synkkä.

Viime aikoina varsinkin finanssiosakkeet ovat olleet rajussa paineessa ja välillä lähes vapaassa pudotuksessa. Pankkiosakkeet ovatkin olleet nousukärjessä ympäri maailmaa.

USA:n roskapankkivirityksen ohella esimerkiksi Britanniassa ja Yhdysvalloissa pankkiosakkeita on kirittänyt ylöspäin myös viranomaisten päätös suitsia finanssiosakkeiden lyhyeksi myyntiä. Pankkiosakkeiden viime viikkojen syöksyn taustalla uskotaan osittain olleen juuri niiden lyhyeksi myynti.

Lyhyeksi myyjät myyvät osakkeita, joita eivät vielä omista. Käytännössä he lainaavat myyntiin tarjoamansa osakkeet markkinoilta. Tavoitteena on ostaa myydyt osakkeet markkinoilta myyntihintaa halvemmalla kurssin laskettua. Hintaeron myyjä panee taskuunsa voittona.

Yhdysvaltojen uskotaan perustavan roskapankin

(MTV3-STT)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Syyrian sisällissota levisi Aleppoon
10.02.2012 18:17

Laaninen: Keskusta miettii uudelleen Väyrysen kulukorvauksia
10.02.2012 18:14

Kuntakartan halutut ja hylkiöt – parhaita liitoskumppaneita listataan
10.02.2012 17:59

Tonava jäätyi - liikenne poikki Mustallemerelle asti
10.02.2012 17:57

Kauhavalla sattui kuolonkolari
10.02.2012 17:48

Breivik pakotetaan uuteen mielentilatutkimukseen
10.02.2012 17:48

Kelkkakuski kuoli ulosajossa Ahvenanmaalla
10.02.2012 17:43

Varas vei mopoauton Wunderbaumit
10.02.2012 17:39

Auerin epäiltyihin seksuaalirikoksiin liittyvä tutkinta valmistui
10.02.2012 16:38

Kreikan äärioikeisto asettui säästöjä vastaan
10.02.2012 16:28

Puolustusministeriö teilaa sotilaspassien palauttamisen
10.02.2012 16:26

Poliisi varautuu mellakkaviikonloppuun - palaako Kreikka jälleen?
10.02.2012 16:24

Solidium: Osakkeet maltillisesti arvostettuja - Muut pörssiyhtiöt mahdollisia
10.02.2012 15:54

Kaksi otettu kiinni kerrostaloampumisesta Oulussa
10.02.2012 15:54

Poliisi kaipaa vihjeitä Raahen yliajosta
10.02.2012 15:32

Espoolaispäiväkodissa vesivahinko - vahingot kymmeniätuhansia euroja
10.02.2012 15:24

Asiantuntija tyrmää niksinikkarin edullisen pakkasvinkin autolle
10.02.2012 15:11

Poliisia paenneet vaaransivat henkiä – silminnäkijöitä kaivataan
10.02.2012 15:01

Halonen: Kuntien tulevaisuutta ei vain varuskuntien varaan
10.02.2012 14:40

Google kehittämässä uutta "viihdelaitetta"
10.02.2012 14:38