Talous

Yhdysvaltojen uskotaan perustavan roskapankin Netti-tv

Julkaistu 19.09.2008 01:55 (päivitetty 20:48)
Yhdysvaltojen uskotaan perustavan roskapankin

Yhdysvalloissa pyritään jättimäisellä pelastuspaketilla saamaan finanssikriisi ruotuun.

Keskuspankki Fed ja valtiovarainministeriö virittelevät valtiollista roskapankkia, johon ongelmaluotot siirrettäisiin. Lisäksi finanssikriisiä yritetään saada ruotuun helpottamalla ahdinkoon joutuneiden rahamarkkinarahastojen tilannetta.

Tämä käy kalliiksi yhdysvaltalaisille veronmaksajille. Valtiovarainministeri Henry Paulson sanoo, että operaation hintalapuksi voi muodostua satoja miljardeja dollareita.

Aiemmin päivällä CNBC-uutiskanava arvioi, että kustannukset nousisivat jo alkuvaiheessa helposti yli 350 miljardiin. Jo tähän mennessä Yhdysvallat on kanavoinut yli vuoden velloneen finanssikriisin rauhoitteluun yli 600 miljardia euroa.

Yhdysvaltojen uskotaan perustavan roskapankin

  • Roskapankista apu rahoituskaaokseen

Katso Netti-tv:stä Olli Herralan juttu New Yorkista

  • (Kauppalehden Talousuutiset 19.09.2008)

 

Roskapankin perustaminen vaatii lainsäädäntöä, joten asia menee kongressiin hyväksyttäväksi. Arvioiden mukaan lakitekstien laatiminen ja paketin hyväksyminen kongressissa kestää pitkälle ensi viikkoon. Paulson vetoaa kongressiin suunnitelman jouhevan hyväksymisen puolesta.

Käytännössä valtio on perustamassa erityisrahaston, joka ottaa kontolleen pankkien ongelmasaatavat ja muun varallisuuden, jonka arvo on romahtanut.

Markkinahuhujen riepottelemat, vielä pystyssä olevat finanssitalot pääsisivät eroon tappiollisista sijoituksistaan. Rahastoon siirrettäisiin myös valtion jo haltuunsa ottamat ongelmapankit Fannie Mae ja Freddie Mac sekä vakuutusjätti AIG.

Roskapankki on suomalaisille tuttu idea

Huonojen luottojen kaataminen roskapankkiin on tuttu idea suomalaisille 1990-luvun laman ajoilta. Valtio perusti vuonna 1993 roskapankki Arsenalin hoitamaan lamaan kaatuneen Suomen Säästöpankin SSP:n ongelmaluottoja ja kiinteistöjen myyntiä.

Myös Suomen Työväen Säästöpankin ja Siltapankin ongelmaluotot siirrettiin omiin roskapankkeihinsa. Kolmen roskapankin tappiot nousivat yhteensä runsaaseen 6 miljardiin euroon. Laman seurauksena syntyi lisäksi mittaamaton määrä muita tappioita.

Arsenalin toiminta jatkui 2000-luvun taitteeseen saakka. Omaisuutensa menettäneet suhtautuivat Arsenaliin katkerasti, mutta yhtiö sai myös kiitosta laman aiheuttamien vahinkojen minimoimisesta.

Malli roskapankista tuli Yhdysvalloista, jossa huonot lainat sysättiin 1980-luvun säästöpankkikriisin aikana Resolution Trust -nimiseen roskapankkiin. Operaatiossa paloi 400 miljardia dollaria veronmaksajien rahoja.

Ideaa käytettiin myös vuonna 1998 Aasian talouskriisin ikana muun muassa Japanissa. Thaimaassa roskapankkia epäiltiin laajoista väärinkäytöksistä.

Venäjä varautuu pörssikriisiin

(MTV3-STT)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Espoon uusi piispa vihittiin virkaansa
12.02.2012 15:43

MTV3 Ateenassa: Tyyntä myrskyn edellä
12.02.2012 15:36

Luonnonsuojeluliitto huolissaan Sosnovyi Borin sijoitusluolasta
12.02.2012 15:23

Kreikan parlamentti aloitti kädenväännön lisäsäästöistä
12.02.2012 15:12

Ruotsalainen erikoisuus: Halaajavaras
12.02.2012 14:26

Fukushiman reaktori kuumeni liikaa
12.02.2012 14:24

Rovio voitti lelualan Oscar-palkinnon
12.02.2012 14:08

MTV3 Viihde: Houston juhli railakkaasti viimeisinä iltoina
12.02.2012 12:02

Susi raateli koiran hengiltä kotitalon pihalla
12.02.2012 11:45

Krakkerit: Hyökkäsimme CIA:n sivuille
12.02.2012 11:34

MTV3 paikan päällä: Fanit rakensivat alttarin Whitneylle
12.02.2012 11:24

Tässäkö leikkikenttien uusi kuningatar? Barbie-nukkeen istutettiin digikamera
12.02.2012 10:56

Täältä Whitney löydettiin
12.02.2012 10:25

Whitney Houstonin hitit, levyt ja elokuvat
12.02.2012 09:39

Teollisuuskiinteistö paloi Turussa
12.02.2012 08:58

Professori: Lisäaineet eivät ole epäterveellisiä
12.02.2012 12:29

Wahlroos HS:ssa: Presidentti-instituutio kärsi Halosesta
12.02.2012 07:54

Maksamattomista sakoista halutaan jälleen rangaista
12.02.2012 07:23

Whitney Houston kuoli vain tunteja ennen seuraavaa keikkaa - poliisi löysi tähden hotellihuoneen lattialta
12.02.2012 07:13

Kuopio otti käyttöön rengaslukot, muualla harkitaan
12.02.2012 06:09