Yhdysvaltojen senaatin raportti syyttää brittipankki HSBC:n sotkeutuneen huumerahojen pesuun. Senaatin julkistaman raportin mukaan pankin toimintakulttuuri on ollut perusteellisesti ryvettynyt.
HSBC tunnusti virheensä. Pankki ilmoitti, että sisäisestä valvonnasta vastaava johtaja eroaa ja että se on parhaillaan sulkemassa tuhansia epäilyttäviä tilejä.
Raportin mukaan HSBC salli asiakkaidensa pestä hämäräperäistä rahaa muun muassa Meksikosta, Iranista, Caymansaarilta, Saudi-Arabiasta ja Syyriasta.
HSBC:n sisäinen valvonta oli raportin mukaan löyhää, eikä pankissa piitattu siirrettävien rahojen alkuperästä. Esimerkiksi vuosina 2007-08 pankki siirsi Meksikosta yhteensä seitsemän miljardia dollaria käteistä rahaa Yhdysvaltoihin. Sekä Meksikon että Yhdysvaltojen viranomaiset varoittivat, että ainakin osa rahoista on väistämättä peräisin huumekaupasta.
Lisäksi HSBC auttoi asiakkaitaan kiertämään Iranin vastaisia talouspakotteita ja harjoitti liiketoimintaa terrorismiin kytkeytyneiden yhtiöiden kanssa.
(MTV3 - STT - REUTERS)






















Kommentit
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.