Talous

Nokia ei enää Suomen suosituin?

Nokian asema Suomen matkapuhelinmarkkinoiden ylivoimaisena hallitsijana on heikentynyt.

Kolmen suuren operaattorin myyntitilastot osoittavat, että Apple ja Samsung ovat sijoittuneet myydyimmissä malleissa hyvin.

Nokian kannalta luvut eivät kuitenkaan ole huolestuttavia, sanoo tietoverkkotekniikan professori Jukka Manner Aalto-yliopistosta.

- Se kertoo vaan siitä, että yhtä, supersuosittua mallia ei ole. Se ei kerro mitään siitä, että kuinka paljon nokialaisia myydään yhteensä, portfolio on niin laaja.

- Applellahan on faktisesti se yksi malli, toista myydään siinä sivussa. On helpompi saavuttaa sillä yhdellä mallilla se suosituin sija, kuin jos on kymmeniä malleja, joiden yhteenlaskettu myynti on hurja, Manner kommentoi MTV3:n Uutisille.

Applen iPhone kiilasi viime vuonna ykköseksi esimerkiksi Sonera Tukun myynnissä. Myös Elisan henkilöasiakkaat ostivat eniten iPhonea.

Perinteisesti tärkeässä joulumyynnissä Samsungin pienikokoinen älypuhelin oli ykkösenä DNA Kaupassa. Nokian puhelimista menestyi sekä koko vuoden että joulukuun tilastoissa etenkin alle sadan euron C2-malli.

Joulukuun myyntitilastoista käy ilmi, että esimerkiksi DNA Kaupan viiden myydyimmän kännykän joukossa ensimmäinen nokialainen puhelin on vasta sijalla viisi. Sen sijaan Elisan myynnissä Nokia piti vielä kärkisijaa. Sonera Tukun joulukuun myydyin oli Applen iPhone.

Puhelinten valmistajat ja myyjät eivät julkista myytyjen kännyköiden määriä.

Maailmanlaajuisilla markkinoilla Samsung on harpannut Applen ohi maailman suurimmaksi älypuhelinten valmistajaksi. Niillä markkinoilla Nokia on kolmas. Samsung on ilmoittanut ohittavansa tänä vuonna Nokian myytyjen puhelinten määrässä.

(MTV3 - STT)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Hyvinkää-tragedian tutkinta jatkuu, Hyvinkäällä suruliputus
27.05.2012 06:04

Räätälöidyt valmismatkat suosiossa - matkoille valitaan oma teema
27.05.2012 04:50

Opettajien pelko: Oppilaille parempia arvosanoja säästöjen vuoksi
27.05.2012 04:20

Lapsille tarkoitetut välipalapatukat tulleet Suomeen – tutkija huolestui
27.05.2012 04:14

Tällaisia esiintyjiä nähtiin tänä vuonna euroviisuissa
27.05.2012 03:59

Malin sekasorto pahenemassa – kaksi kapinallisryhmää yhdistivät voimansa
27.05.2012 03:07

Keskustan kenttäväen suosikki paljastuu
27.05.2012 02:54

Päihtynyt nuorukainen hyppäsi 20 metristä mereen – pelätään hukkuneen
27.05.2012 02:25

Yksi onnellinen vei viiden miljoonan täyspotin
27.05.2012 02:03

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29