Talous

Kultaralli Ilomantsista alkoi - rekkakuormassa kuusi kiloa kultaa MTV3 Katsomo

Julkaistu 08.02.2011 14:03 (päivitetty 14:20)
Kultaralli Ilomantsista alkoi - rekkakuormassa kuusi kiloa kultaa

— Ei ole kultahippuja näkynyt, höröttää komeaan karvahattuun pakkasessa sonnustautunut Leo Päivinen Ilomantsin pääkadulla Pogostalla.

Mutta eipä Päivinen tiennyt, että samaan aikaan Pampalon kultakaivoksesta lähti ensimmäinen rekka viemään kultarikastelastia Harjavallan sulatolle Satakuntaan. Ja rekkaralli jatkuu tasaisena.

Pampalon kaivokselta lähtee tästä eteenpäin kultarikastetta pari rekkaa viikossa ainakin kahdeksan seuraavaa vuotta.

— Pampalon malmissa on keskimäärin 150 grammaa kultaa tonnissa. Rekassa on noin 40 tonnin lasti joten yhdessä kuormassa on noin kuusi kiloa kultaa, laskee kaivosyhtiö Endominesin toimitusjohtaja Markus Ekberg.

Viikossa kultaa kertyy siis parista kuormasta alun toistakymmentä kiloa. Kultakilo on nyt huippuhinnoissa ja maksaa yli 30 000 euroa. Yksi rekkakuorma tuottaa kaivosyhtiölle siis noin 180.000 euron tulot.

Täydessä tuotannossa kaivoksen odotetaan tuottavan 900-1000 kiloa kultaa vuodessa.

— Vuoden vaihteen huippuhinnasta on tultu vähän alas, mutta hinta on edelleen erittäin hyvä. Meidän kannattavuuslaskelmat on tehty paljon alemmalle hintatasolle, Ekberg muistuttaa.

Ilomantsin Pampalossa on kultaa varmuudella lähes 10 vuodeksi. Endomines on melko varma, että kultapitoista malmia löytyy lisää. Tutkimuksia tehdään koko ajan kaivostunnelissa ja ensi kesänä alkavat geofysikaaliset matalalennot ja kairaukset maan pinnalla.

Pogosta vilkastui - osakkeet harkinnassa

Ilomantsilaisille kultakaivos on tuonut työtä, toimeentuloa ja verotuloja. Työpaikkoja on syntynyt noin 75. Kaksi kolmasosaa työntekijöistä on paikkakunnalta tai lähialueelta.

— Kyllä on paikkakunta virkistynyt. Kaupoissa on porukkaa ja viikonloppunakin on vilkkaampaa. Poikakin sai sieltä töitä, ynnää Pekka Laurikainen havaintojaan.

Hän ei usko, että ketään harmittaa, jos kaivosyhtiö rikastuu kullalla.

— Kyllä tässä osakkeiden ostamista harkitaan kun vain rahhoo löytyy jostakin, Laurikainen suunnittelee.

Leo Päivinen on epäilevämpi, eikä aio ostaa kultakaivosyhtiön osakkeita.

— Kaivoksen omistajat ovat muualla ja sinne taitavat nekin veroeurot perässä mennä, Päivinen pohtii ja tuprauttaa sätkästään valtaisan savupilven.

Ilomantsin kultaa sormukseen

Pampalon kultaa sormuksiinsa tai koruihinsa haluavat joutuvat vielä odottamaan tovin ennen kuin ensimmäiset harkot lyödään.

— Meidän kultarikasteemme menee toistaiseksi bulkkina Harjavaltaan ja sekoittuu siellä muista lähteistä tulevaan kultaan. Mutta meillä on kyllä suunnitelmia, joilla kultaerä voitaisiin merkata Pampalon kullaksi, jos joku haluaa juuri sitä kultaa sormukseensa, toimitusjohtaja Ekberg valottaa.

Pampalon kaivos sijaitsee lähes Suomen itäisimmässä pisteessä Hattuvaaran kylällä. Kaivoksen rakentaminen maksoi 20 miljoonaa euroa. Kaivoksen omistaa pääosin ruotsalaisomistuksessa oleva Endomines Oy.

Pampalo on Suomen viides kultakaivos. Seuraava kultakaivos on käynnistymässä Raahen Laivakankaalla mahdollisesti jo tämän vuoden aikana.

Keimo Lehtiniemikeimo.lehtiniemi(at)mtv3.fi

Lue myös:Talvivaara allekirjoitti uraanisopimuksen kanadalaisyhtiön kanssa

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Hyvinkää-tragedian tutkinta jatkuu, Hyvinkäällä suruliputus
27.05.2012 06:04

Räätälöidyt valmismatkat suosiossa - matkoille valitaan oma teema
27.05.2012 04:50

Opettajien pelko: Oppilaille parempia arvosanoja säästöjen vuoksi
27.05.2012 04:20

Lapsille tarkoitetut välipalapatukat tulleet Suomeen – tutkija huolestui
27.05.2012 04:14

Tällaisia esiintyjiä nähtiin tänä vuonna euroviisuissa
27.05.2012 03:59

Malin sekasorto pahenemassa – kaksi kapinallisryhmää yhdistivät voimansa
27.05.2012 03:07

Keskustan kenttäväen suosikki paljastuu
27.05.2012 02:54

Päihtynyt nuorukainen hyppäsi 20 metristä mereen – pelätään hukkuneen
27.05.2012 02:25

Yksi onnellinen vei viiden miljoonan täyspotin
27.05.2012 02:03

Ennakkosuosikki piti pintansa – Ruotsi vei euroviisut
27.05.2012 01:19

Omenahotelli: Prostituoidut eivät ole enää ongelma
26.05.2012 22:59

Poliisi joutui käyttämään voimaa – mies kuoli putkaan
26.05.2012 22:53

Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
26.05.2012 22:46

Ampuja opiskeli aiemmin samassa koulussa uhrien kanssa
26.05.2012 22:14

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29