Rikos

Elinkautista ei aiota pidentää MTV3 Katsomo

Julkaistu 28.07.2010 18:25 (päivitetty 23:06)
Elinkautista ei aiota pidentää

Porvoon kolmoissurma käynnisti oikeusministeriössä selvittelyn siitä, pitäisikö elinkautisvankien vapauttamista arvioida nykyistä tarkemmin. Tähän mennessä on selvinnyt, ettei riskitöntä vaihtoa vankien vapauttamiseen ole olemassa.

Uudistuksia vaarallisuusarviointiin tehdään mahdollisesti jo syksyllä, mikäli niille löytyy tarvetta laajemmissa selvityksissä, vakuuttaa oikeusministeri Tuija Brax (Vihr.) MTV:n uutisten haastattelussa.

- Syksyn aikana pohdimme, mitä kaikkea tieteelliseen näyttöön perustuvaa on tapahtunut riskienarviointirintamalla. Mahdollisesti sellaista, mitä ei ole vielä otettu käyttöön Suomessa. Jos tällaista löytyy, se otetaan heti käyttöön.

Toden teolla selvitystyö käynnistyy ensi kuussa. Brax ei halua vielä eritellä, mitä uudenlainen riskien arviointi voisi olla.

Elinkautista rangaistusta ei kuitenkaan aiota venyttää, vaikka suurin osa suomalaisista sitä toivookin. Taannoisessa maakuntalehtien kyselyssä selvisi, että yli puolet suomalaisista toivoo elinkautisen venyvän koko elämän mittaiseksi.

Brax ei ole lainkaan samoilla linjoilla.

- Tutkitaan, eikä katsota, mikä on päivän otsikko jossakin lehdessä tai mikä on yksittäinen gallup tällaisen tapahtuman jälkeen.

Elinkautisvangin vapauttamisesta päättää Helsingin hovioikeus, yleensä viimeistään 15 vuoden jälkeen.

Väkivaltarangaistuksia kovennetaan

Muiden väkivaltarikosten tuomiot sen sijaan ovat kovenemassa.

Syksyllä eduskunta käsittelee lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistusten koventamista. Myös raiskauksiin, lähisuhde- ja työpaikkaväkivaltaan sekä viharikoksiin suhtaudutaan entistä ankarammin.

Vastineeksi rattijuoppoja halutaan saada pois vankiloista. Mahdollisesti jo ensi vuonna jalkapantaan sidottu vanki voi asua kotonaan ja käydä normaalisti töissä.

- Tätä kautta vankiloihin saadaan tilaa entistä kovempia rangaistuksia vakavasta väkivallasta istuville vangeille.

Braxin mielestä elinkautiskeskustelussa on unohtunut, ettei elämän mittainen elinkautinen ole Suomessakaan täysin vieras käsite.

- Mielenterveyslain nojalla vankimielisairaaloissa istutaan usein niin sanottua täyttä elinkautista. Siellä istutaan pahimmassa tapauksessa loppuelämä, ihan kuolemaan asti. Suomenkin järjestelmä tuntee tämän mahdollisuuden.

(MTV3)

Katso Päivi Taljan juttu

Päivi Taljapaivi.talja(at)mtv3.fi

Uusimmat uutiset

Ruotsalainen erikoisuus: Halaajavaras
12.02.2012 14:26

Fukushiman reaktori kuumeni liikaa
12.02.2012 14:24

Rovio voitti lelumaailman pääpalkinnon
12.02.2012 14:08

MTV3 Viihde: Houston juhli railakkaasti viimeisinä iltoina
12.02.2012 12:02

Susi raateli koiran hengiltä kotitalon pihalla
12.02.2012 11:45

Krakkerit: Hyökkäsimme CIA:n sivuille
12.02.2012 11:34

MTV3 paikan päällä: Fanit rakensivat alttarin Whitneylle
12.02.2012 11:24

Tässäkö leikkikenttien uusi kuningatar? Barbie-nukkeen istutettiin digikamera
12.02.2012 10:56

Täältä Whitney löydettiin
12.02.2012 10:25

Whitney Houstonin hitit, levyt ja elokuvat
12.02.2012 09:39

Teollisuuskiinteistö paloi Turussa
12.02.2012 08:58

Professori: Lisäaineet eivät ole epäterveellisiä
12.02.2012 12:29

Wahlroos HS:ssa: Presidentti-instituutio kärsi Halosesta
12.02.2012 07:54

Maksamattomista sakoista halutaan jälleen rangaista
12.02.2012 07:23

Whitney Houston kuoli vain tunteja ennen seuraavaa keikkaa - poliisi löysi tähden hotellihuoneen lattialta
12.02.2012 07:13

Kuopio otti käyttöön rengaslukot, muualla harkitaan
12.02.2012 06:09

AL: Poliisi yhdistää kaikki rekisterinsä Accenturen järjestelmään
12.02.2012 06:05

Kollegat muistelevat Houstonia Twitterissä: We will always love you, Whitney
12.02.2012 05:45

Houston löydettiin hotellista Los Angelesista - kuolinsyy ei tiedossa
12.02.2012 05:10

Tästä hitistä Whitney Houston muistetaan - katso video
12.02.2012 04:55