Rikos

Nuorisoväkivallan asiantuntijat kyllästyneet yhteisöllisyysmantraan MTV3 Katsomo

Julkaistu 18.05.2010 19:54 (päivitetty 19:58)
Nuorisoväkivallan asiantuntijat kyllästyneet yhteisöllisyysmantraan

MTV3 - Päivi Talja

Asiantuntijoiden ja päättäjien on yhä vaikea löytää yhteistä linjaa siitä, miten nuoriso- ja kouluväkivaltaan tulisi järjestelmällisesti puuttua.

Rikoksentorjuntaneuvosto linjasi tänään, että nuorisoväkivallan ehkäisy tulee aloittaa mahdollisimman varhain lapsuudessa.

Tämä tapahtuisi puuttumalla entistä herkemmin riskiryhmiin kuuluvien perheiden arkeen.Väkivalta siirtyy tutkijoiden mukaan sukupolvelta toiselle.

- Enää ei olla huolissaan leimaamisesta. Nähdään se tosiasia, että joillain lapsilla on suunnattomia vaikeuksia selviytyä tässä meidän 'erinomaisessa' koulussa, ja jotka tarvitsisivat lisätukea, sanoo lääketieteen tohtori Anu Putkonen Niuvanniemen sairaalasta.

Puheenvuoroissa kuultiin myös kritiikkiä suuren yleisön suunnalta kumpuavaa yhteisöllisyysmantraa kohtaan. Sekä Jokelan että Kauhajoen koulusurmien jälkeen kaivattiin "vanhan ajan kyläyhteisöjä", jotka pitävät huolen omistaan. Kritiikittä menneeseen ei kuitenkaan pitäisi haikailla, muistuttavat asiantuntijat.

- Se on varmasti ihan hyvä lääke. Mutta peräänkuulutan sellaista analyyttisempaa keskustelua niistä nurjista puolista, joita yhteisöllisyyteen liittyy. Parhaimmillaan yhteisöt ovat sisälleen sulkevia ja turvaa antavia. Mutta ne ovat myös ulos sulkevia. Mitä tapahtuu niille, jotka eivät mahdu yhteisöihin? kysyi Suomen mielenterveysseuran Marita Ruohonen.

- Yhteisöt voivat olla myös hyvin tuhoavia. Meillä on paljon esimerkkejä tällaisista. Muun muassa uskonnolliset yhteisöt voivat olla tällaisia.

"Puututtava vaikka väkisin"

Jatkuvasti röyhkeämmäksi muuttuvia nuorten väkivaltarikoksia tekee pieni joukko.

Näiden nuorten perheiden arkeen pitäisi voida tänään Helsingissä koolla olleiden asiantuntijoiden mukaan puuttua vaikka väkisin. Avun pitäisi olla mahdollisimman pitkäkestoista ja sen pitäisi alkaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, kun ensimmäiset viestit väkivaltaisesta käytöksestä saadaan kouluista.

Osa seminaarin osallistujista kaipasi lisää tutkimusta väkivaltaa ehkäisevän työn vaikuttavuudesta. Rikoksentorjuntaneuvosto Jukka-Pekka Takala totesi, että pidemmän aikavälin vaikuttavuutta on vaikea mitata luotettavasti.

- Tarvitsemme nimenomaan tällaista varhaisen vaiheen puuttumista ja tukea. Tiedämme aika paljon näistä asioista. Nyt tiedon pitäisi muuttua rahaksi ja teoksi, sanoo rikoksentorjuntaneuvoston väkivaltajaoston puheenjohtaja, Suomen mielenterveysseuran Marita Ruohonen.

Varhainen puuttuminen järjestöjen varassa

Varhainen tuki voi olla vaikka sitä, että sosiaalityöntekijä vierailee ongelmalapsen perheessä muutaman kerran viikossa.

Tätä toimintaa ovat tehneet esimerkiksi raha-automaattiyhdistykseltä tukea saaneet järjestöt, jotka ovat vaikeuksissa, kun rahahanat menevät kiinni. Ja se taas tulee kalliiksi kunnille.

- Jos verrataan tätä toimintaa lasten laitoshoidon kustannuksiin, säästöt ovat huomattavat. Säästö voi olla lähes kymmenkertainen, arvioi kehittämispäällikkö Helena Niemi Ensi- ja turvakotien liitosta.

Katso Päivi Taljan juttu

Nuorisojoukko hurjana Kokemäellä

Uusimmat uutiset

Niger ei karkota kansanousulla uhittelevaa Gaddafin poikaa
11.02.2012 16:26

Tuhopoltto vaurioitti asuntoa Siilinjärvellä
11.02.2012 16:10

Helsingissä osoitettiin mieltä ACTA-sopimusta vastaan
11.02.2012 15:43

Liikenteen rasitus syy putkirikkoon Sörnäisissä?
11.02.2012 14:58

Homsin pommitukset jatkuvat Syyriassa
11.02.2012 13:55

Asianajaja vuoti Breivik-tietoja
11.02.2012 13:27

Jee, Lotossa jättipotti? Pah, sanovat MTV3:n lukijat
11.02.2012 13:19

Metsästäjä ampui jänistä haulikolla – osuikin autoon
11.02.2012 12:39

IS: Oikeuskansleri selvittää Wallinin jääviyden
11.02.2012 12:25

Iron Sky saa ensi-iltansa Berliinissä
11.02.2012 11:50

Iran uhoaa: merkittävä läpimurto ydinteknologiassa
11.02.2012 11:19

Joka toinen känniputkakuljetus tarpeeton
11.02.2012 11:06

Tänään jahdataan Lotossa huikeaa ennätyspottia
11.02.2012 10:55

Ex-nokialainen: "Elop romutti Nokian kuin tuhopolttaja"
11.02.2012 10:15

CNN: P-Korean johtajan salamurhasta ei näyttöä
11.02.2012 10:02

Facebookia syytetään mystisten oireiden leviämisestä
11.02.2012 08:45

Ivana Helsingin New Yorkin liike avataan tänään
11.02.2012 09:16

Sudan ja Etelä-Sudan hieroivat rauhaa
11.02.2012 07:24

Liikenne palautunut normaaliksi Helsingin putkirikon jäljiltä
11.02.2012 05:54

TS: Suomalaiskaloissa on tiedettyä enemmän lääkejäämiä
11.02.2012 05:29