Rikos

Pohjois-Karjalassa paljastui laittomia maahantulijoita MTV3 Katsomo

Julkaistu 18.03.2010 15:44 (päivitetty 18:19)

Rajavartiolaitos ja Pohjois-Karjalan poliisi ovat paljastaneet laittoman maahanmuuton, jossa ainakin kymmenen ihmistä tuli Pohjois-Karjalaan väärin tiedoin vuosina 2008 - 2009. Srilankalaisina turvapaikanhakijoina esiintyneet henkilöt ovat viranomaisten mukaan tosiasiassa Intian kansalaisia.

Viranomaisten mukaan taustalla oli järjestäytynyttä rikollisuutta, sillä Suomeen tulleille oli hankittu väärät henkilötiedot sekä vääriä matkustusasiakirjoja ja syntymätodistuksia.

Maahanmuutto-organsiaation jäsenet ovat toimineet ainakin Intiassa, Ranskassa ja Suomessa. Pohjois-Karjalaan järjestetyt ihmiset ovat tulleet Suomeen pääasiassa EU-alueen kautta muun muassa Ranskan myöntämillä viisumeilla.

Alkuperäisen kertomuksena mukaan turvapaikanhakijat tulivat Suomeen Venäjän kautta.

Joensuun seudulta otettiin kiinni maaliskuun puolivälissä 13 ihmistä. Kymmenen epäillään syyllistyneen perättömään lausumaan viranomaismenettelyssä turvapaikkahakemuksensa yhteydessä, väärän henkilötiedon antamiseen, väärennökseen ja rekisterimerkintärikokseen.

Kahta epäillään törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä. Molemmat ovat ulkomaalaistaustaisia, ja toisella heistä on pysyvä oleskelulupa Suomeen.

Yksitoista ihmistä on yhä pidätettyinä.

(MTV3)

Katso rikoskomisario Leevi Makkosen haastattelu (toim. Keimo Lehtiniemi)

Uusimmat uutiset

Luonnonsuojeluliitto huolissaan Sosnovyi Borin sijoitusluolasta
12.02.2012 15:23

Kreikan parlamentti aloitti kädenväännön lisäsäästöistä
12.02.2012 15:12

Ruotsalainen erikoisuus: Halaajavaras
12.02.2012 14:26

Fukushiman reaktori kuumeni liikaa
12.02.2012 14:24

Rovio voitti lelualan Oscar-palkinnon
12.02.2012 14:08

MTV3 Viihde: Houston juhli railakkaasti viimeisinä iltoina
12.02.2012 12:02

Susi raateli koiran hengiltä kotitalon pihalla
12.02.2012 11:45

Krakkerit: Hyökkäsimme CIA:n sivuille
12.02.2012 11:34

MTV3 paikan päällä: Fanit rakensivat alttarin Whitneylle
12.02.2012 11:24

Tässäkö leikkikenttien uusi kuningatar? Barbie-nukkeen istutettiin digikamera
12.02.2012 10:56

Täältä Whitney löydettiin
12.02.2012 10:25

Whitney Houstonin hitit, levyt ja elokuvat
12.02.2012 09:39

Teollisuuskiinteistö paloi Turussa
12.02.2012 08:58

Professori: Lisäaineet eivät ole epäterveellisiä
12.02.2012 12:29

Wahlroos HS:ssa: Presidentti-instituutio kärsi Halosesta
12.02.2012 07:54

Maksamattomista sakoista halutaan jälleen rangaista
12.02.2012 07:23

Whitney Houston kuoli vain tunteja ennen seuraavaa keikkaa - poliisi löysi tähden hotellihuoneen lattialta
12.02.2012 07:13

Kuopio otti käyttöön rengaslukot, muualla harkitaan
12.02.2012 06:09

AL: Poliisi yhdistää kaikki rekisterinsä Accenturen järjestelmään
12.02.2012 06:05

Kollegat muistelevat Houstonia Twitterissä: We will always love you, Whitney
12.02.2012 05:45