Rikos

Entinen miesystävä piti nuorta naista vankina

Julkaistu 11.03.2010 15:48 (päivitetty 16:19)

Poliisi tutkii Helsingissä tapahtunutta nuoren naisen sieppausta.

20-vuotias nainen siepattiin maanantaina aamupäivällä yksityisasunnon rappukäytävästä. Nainen pakotettiin väkivalloin autoon. Sieppauksen aikana naista kuljetettiin ainakin kahdessa eri yksityisasunnossa ja autossa. Lisäksi naista uhkailtiin ja pahoinpideltiin toistuvasti tapahtuman aikana.

Sieppaaja on naisen entinen miesystävä, iältään 30.

Poliisin mukaan naisen sieppaus selvisi tiistai-iltana poliisin omien tutkimusten perusteella. Sekä sieppaaja että siepattu tavoitettiin vantaalaisen kerrostalon rappukäytävästä myöhään illalla, jolloin nainen pääsi vapaaksi.

- Tässä vaiheessa emme vielä osaa sanoa, mikä tässä on ollut motiivina. Yritämme selvittää sitä parhaillaan, sanoo rikoskomisario Katja Öörni Helsingin poliisista.

Poliisi ei vielä tutkinnallisiin syihin vedoten kerro, mikä johti sieppaajan jäljille. Öörnin mukaan nainen tulee toipumaan sieppauksen aikana saamistaan vammoista.

- Hän on fyysisesti kohtuullisen hyvässä kunnossa. Henkisestä puolesta en voi sanoa muuta kuin sen, että onhan tämä järkyttävä tapahtuma. Hän on järkyttynyt siitä, mitä on saanut kokea.

Tapausta tutkitaan törkeänä vapaudenriistona ja pahoinpitelynä.

(MTV3)

Uusimmat uutiset

Luonnonsuojeluliitto huolissaan Sosnovyi Borin sijoitusluolasta
12.02.2012 15:23

Kreikan parlamentti aloitti kädenväännön lisäsäästöistä
12.02.2012 15:12

Ruotsalainen erikoisuus: Halaajavaras
12.02.2012 14:26

Fukushiman reaktori kuumeni liikaa
12.02.2012 14:24

Rovio voitti lelualan Oscar-palkinnon
12.02.2012 14:08

MTV3 Viihde: Houston juhli railakkaasti viimeisinä iltoina
12.02.2012 12:02

Susi raateli koiran hengiltä kotitalon pihalla
12.02.2012 11:45

Krakkerit: Hyökkäsimme CIA:n sivuille
12.02.2012 11:34

MTV3 paikan päällä: Fanit rakensivat alttarin Whitneylle
12.02.2012 11:24

Tässäkö leikkikenttien uusi kuningatar? Barbie-nukkeen istutettiin digikamera
12.02.2012 10:56

Täältä Whitney löydettiin
12.02.2012 10:25

Whitney Houstonin hitit, levyt ja elokuvat
12.02.2012 09:39

Teollisuuskiinteistö paloi Turussa
12.02.2012 08:58

Professori: Lisäaineet eivät ole epäterveellisiä
12.02.2012 12:29

Wahlroos HS:ssa: Presidentti-instituutio kärsi Halosesta
12.02.2012 07:54

Maksamattomista sakoista halutaan jälleen rangaista
12.02.2012 07:23

Whitney Houston kuoli vain tunteja ennen seuraavaa keikkaa - poliisi löysi tähden hotellihuoneen lattialta
12.02.2012 07:13

Kuopio otti käyttöön rengaslukot, muualla harkitaan
12.02.2012 06:09

AL: Poliisi yhdistää kaikki rekisterinsä Accenturen järjestelmään
12.02.2012 06:05

Kollegat muistelevat Houstonia Twitterissä: We will always love you, Whitney
12.02.2012 05:45