Rikos

Näin satelliittipaikannus selvitti Bobcat-varkauden

Julkaistu 09.03.2010 06:02 (päivitetty 08:59)
Näin satelliittipaikannus selvitti Bobcat-varkauden

MTV3 - Jarkko Sipilä

Tässä jutussa itse rikos ei ole kovinkaan mielenkiintoinen, vaan se miten se selvisi. Satelliittipaikannusta on muutamia kertoja käytetty rikosten paljastamiseen, mutta toistaiseksi se on varsin harvinaista.

Näin satelliittipaikannus selvitti Bobcat-varkauden

Jutussa on kyse kahden Bobcat-traktorin varkaudesta Tampereella toimivan yrityksen pihalta.

Rikos tapahtui viikko sitten sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Koneet oli saatu käyntiin hieman ennen kello 3:a ja ajettu kuorma-autoon muutaman kymmenen metrin päähän. Toisessa Bobcatissa oli kuitenkin satelliittipohjaiseen datasiirtoon perustuva paikannuslaite.

- Paikannuslaitteet yleistyvät kovaa tahtia, mutta ei niitä hankita varkausriskin takia, vaan muista syistä, kertoo maajohtaja Johan Friis M-Tec Telematics Oy:stä.

Paikannuslaitteita käytetään pitkälti koneiden tekemän työn seurantaan ja lisäksi niiden avulla saadaan tietoa mm. laitteen huoltotarpeesta. - Määräaikaishuollot saadaan tehtyä ajallaan ja urakoitsija saa kaikki tunnit laskutettua ja tietää millä työmailla koneet ovat olleet.

- Paikkatiedon hyödyntäminen varkaustapauksessa on ylimääräistä plussaa, Friis toteaa.

Näin satelliittipaikannus selvitti Bobcat-varkauden

Tässä tapauksessa paikannuslaite auttoi rikoksen selvittämisessä. Ilman sitä juttu olisi hyvin todennäköisesti jäänyt pimeäksi, sillä Bobcatit oli viety Suomesta jo ennen kuin varkautta edes huomattiin.

- Teko oli todella hyvin suunniteltu. Rosvoilla oli logistiikka kunnossa.

- Ei tällainen varkausjuttu yllättänyt. Olemme olleet mukana vastaavissa tilanteissa ulkomailla useita kertoja, Friis kertoo. Työkoneita on paikannettu mm. Ruotsissa ja Norjassa.

Muutamassa tunnissa ulos maasta

Seurantalaite paljasti, että rosvokoplan toiminta oli tehokasta. Koneet vietiin muutamassa minuutissa, ja sen jälkeen kuorma-auto ajoi Tampereen ulkopuolelle odottamaan noin tunniksi.

Paikannustiedot paljastivat, että kuormuri oli lähtenyt liikkeelle kello 4 ja auto oli ajettu Tampereelta suoraan Helsinkiin.

Kuorma-auto oli Helsingin Länsisatamassa kello 7.11 ja se oli ajettu suoraan kello 7.30 lähtevään Tallinkin laivaan. Varkaudesta ehti kulua vain muutama tunti.

Näin satelliittipaikannus selvitti Bobcat-varkauden

Paikannus jatkui Tallinnassa, jonne varkaiden kuorma-auto saapui hieman ennen kello kymmentä. Yllä olevassa kartassa on merkattu Bobcatien säilytyspaikka punaisella merkillä.

Näin satelliittipaikannus selvitti Bobcat-varkauden

Paikka osoittautui Tallinnassa sijaitsevaksi parkkipaikaksi, jonne koneet jäivät. Poliisikin yllättyi, kun sille pystyttiin heti kertomaan varastettujen laitteiden sijainti.

- Eivät he heti halunneet ymmärtää, että rikosilmoituksen kyytipoikana kerrotaan missä varastettu tavara seisoo, Friis toteaa.

Tampereen poliisi sai virka-apua Viron poliisilta, joka haki Bobcatit pois parkkipaikalta.

Rikoskomisario Antti Heijari Tampereen poliisista kertoo, että tutkinta jatkuu Tampereen ja Tallinnan poliisin yhteistyönä. Jutussa on myös tehty kiinniottoja.

Uusimmat uutiset

Luonnonsuojeluliitto huolissaan Sosnovyi Borin sijoitusluolasta
12.02.2012 15:23

Kreikan parlamentti aloitti kädenväännön lisäsäästöistä
12.02.2012 15:12

Ruotsalainen erikoisuus: Halaajavaras
12.02.2012 14:26

Fukushiman reaktori kuumeni liikaa
12.02.2012 14:24

Rovio voitti lelualan Oscar-palkinnon
12.02.2012 14:08

MTV3 Viihde: Houston juhli railakkaasti viimeisinä iltoina
12.02.2012 12:02

Susi raateli koiran hengiltä kotitalon pihalla
12.02.2012 11:45

Krakkerit: Hyökkäsimme CIA:n sivuille
12.02.2012 11:34

MTV3 paikan päällä: Fanit rakensivat alttarin Whitneylle
12.02.2012 11:24

Tässäkö leikkikenttien uusi kuningatar? Barbie-nukkeen istutettiin digikamera
12.02.2012 10:56

Täältä Whitney löydettiin
12.02.2012 10:25

Whitney Houstonin hitit, levyt ja elokuvat
12.02.2012 09:39

Teollisuuskiinteistö paloi Turussa
12.02.2012 08:58

Professori: Lisäaineet eivät ole epäterveellisiä
12.02.2012 12:29

Wahlroos HS:ssa: Presidentti-instituutio kärsi Halosesta
12.02.2012 07:54

Maksamattomista sakoista halutaan jälleen rangaista
12.02.2012 07:23

Whitney Houston kuoli vain tunteja ennen seuraavaa keikkaa - poliisi löysi tähden hotellihuoneen lattialta
12.02.2012 07:13

Kuopio otti käyttöön rengaslukot, muualla harkitaan
12.02.2012 06:09

AL: Poliisi yhdistää kaikki rekisterinsä Accenturen järjestelmään
12.02.2012 06:05

Kollegat muistelevat Houstonia Twitterissä: We will always love you, Whitney
12.02.2012 05:45