Rikos

Poliisi epäröi: Oliko jalkajousiryöstäjä sittenkään nainen?

Julkaistu 09.02.2010 11:32 (päivitetty 17:24)
Poliisi epäröi: Oliko jalkajousiryöstäjä sittenkään nainen?

Jyväskylän Vaajakoskella on ryöstetty pankki. Poliisin mukaan ryöstäjä oli jalkajousella aseistautunut henkilö, joka sai saaliikseen noin 4000 euroa. Aluksi ryöstäjän kerrottiin olleen nainen, mutta tuoreimpien tietojen mukaan sukupuolesta ei ole enää varmuutta.

Poliisin mukaan tekijä oli ulkoiselta olemukseltaan nainen ja oli pukeutunut naisen vaatteisiin, mutta äänestä päätelleen hän on kuitenkin mies.

- Tässä on erilaisia vihjeitä tullut asiasta ja monenlaisia nimiä pyörinyt. On myös sellainen mahdollisuus, että hän oli naiseksi pukeutunut mies. Kun kuvaa katsoo, niin näyttää hyvinkin naiselta, mutta totuus voi olla toisenlainen. On ihmisiä, jotka vetävät hupun päähänsä, jotkut taas naamioituvat tällä tavoin. Tämä on ollut tutkinnassa toki koko ajan vaihtoehtona, mutta aluksi halusimme rajata tätä siten, että tekijä edes näyttää naiselta, kertoo komisario Tuomo Korhonen Keski-Suomen poliisilaitokselta.

Tekijällä on olkapäille ulottuvat keskiruskeat hiukset. Yllään hänellä oli harmaa, polviin saakka ulottuva neuletakki jonka helmassa hapsuja sekä pipo ja aurinkolasit. Kaulassa hänellä oli kirjava kaulaliina ja jalassa mustat kengät sekä harmaat housut.

Ryöstäjän olinpaikasta ei ole toistaiseksi tietoa, mutta tekijä oli poistunut Vaajakoskentien suuntaan.

  • Mikä on jalkajousi
  • Varsijousi, toisilta nimiltään jalkajousi, ristijousi, kaaripyssy tai jousipyssy, on ase, joka on kehitetty käsijousesta.
  • Varsijousella metsästäminen ja kalastaminen on suosittua mm. USA:ssa ja Kanadassa. Pohjois-Amerikassa kaikissa osavaltioissa jousen omistaminen ei edellytä aseenkantolupaa.
  • Myöskään Suomessa jouset eivät vaadi hankinta- ja hallussapitolupaa. Suomessa varsijousen käyttö kaikessa metsästyksessä on kielletty metsästysasetuksella
  • Jalkajousi muistetaan mm. Kotkan kolmoissurmista vuonna 1994. Mika Muranen surmasi kaksi ihmistä jalkajousella ja yhden rynnäkkökiväärillä.

Lähde: Wikipedia

Poliisi: Ryöstäjä toimi määrätietoisesti

Aamupäivällä kello 10.20 tapahtuneen ryöstön kohteena oli Keski-Suomen Osuuspankin konttori, joka sijaitsee osoitteessa Huoltopolku 4.

Poliisin mukaan ryöstö kesti kokonaisuudessaan parisen minuuttia ja tekijä oli toiminut hyvin määrätietoisesti. Pankissa ei tiettävästi ollut tapahtuma-aikaan muita asiakkaita eikä kukaan loukkaantunut ryöstön yhteydessä.

Poliisi on tarkistanut päivän aikana ryöstöstä saatuja vihjeitä, joita on tullut runsaasti. Tutkinnassa on käynyt selville, että tekijällä on ollut ilmeisesti käytössään keltainen Nissan-merkkinen urheilumallinen, 90-luvun mallia oleva pienehkö henkilöauto, johon tuntomerkkeihin sopivan henkilön on nähty nousevan Vaajakosken keskustassa mukanaan jalkajousi.

Poliisi pyytää yleisöltä havaintoja kyseisestä autosta tai ryöstäjästä numeroon 050-456 2770.

Lue myös: Jalkajouset tiukempaan valvontaan

(MTV3)

Uusimmat uutiset

Luonnonsuojeluliitto huolissaan Sosnovyi Borin sijoitusluolasta
12.02.2012 15:23

Kreikan parlamentti aloitti kädenväännön lisäsäästöistä
12.02.2012 15:12

Ruotsalainen erikoisuus: Halaajavaras
12.02.2012 14:26

Fukushiman reaktori kuumeni liikaa
12.02.2012 14:24

Rovio voitti lelualan Oscar-palkinnon
12.02.2012 14:08

MTV3 Viihde: Houston juhli railakkaasti viimeisinä iltoina
12.02.2012 12:02

Susi raateli koiran hengiltä kotitalon pihalla
12.02.2012 11:45

Krakkerit: Hyökkäsimme CIA:n sivuille
12.02.2012 11:34

MTV3 paikan päällä: Fanit rakensivat alttarin Whitneylle
12.02.2012 11:24

Tässäkö leikkikenttien uusi kuningatar? Barbie-nukkeen istutettiin digikamera
12.02.2012 10:56

Täältä Whitney löydettiin
12.02.2012 10:25

Whitney Houstonin hitit, levyt ja elokuvat
12.02.2012 09:39

Teollisuuskiinteistö paloi Turussa
12.02.2012 08:58

Professori: Lisäaineet eivät ole epäterveellisiä
12.02.2012 12:29

Wahlroos HS:ssa: Presidentti-instituutio kärsi Halosesta
12.02.2012 07:54

Maksamattomista sakoista halutaan jälleen rangaista
12.02.2012 07:23

Whitney Houston kuoli vain tunteja ennen seuraavaa keikkaa - poliisi löysi tähden hotellihuoneen lattialta
12.02.2012 07:13

Kuopio otti käyttöön rengaslukot, muualla harkitaan
12.02.2012 06:09

AL: Poliisi yhdistää kaikki rekisterinsä Accenturen järjestelmään
12.02.2012 06:05

Kollegat muistelevat Houstonia Twitterissä: We will always love you, Whitney
12.02.2012 05:45