Rikos

Heidät murhattiin Kauhajoella

02.12.2009 13:14
Heidät murhattiin Kauhajoella

MTV3:n uutiset julkaisee Kauhajoen koulumurhien uhrien nimet ja kuvat.

- He olivat nuoria ihmisiä, joilla oli elämä edessä. Nimien ja kuvien julkaiseminen on tärkeää, koska näin voi nähdä, että kyse ei ollut vain tilastoista. Tällaisella teoilla on surulliset ja järkyttävät seuraukset, sanoo MTV3:n uutisten päätoimittaja Merja Ylä-Anttila.

- Olemme toimineet yhteisymmärryksessä omaisten kanssa.

Kauhajoen koulumurhat tapahtuivat 23. syyskuuta 2008. Viranomaiset saivat tapauksesta hälytyksen Kauhajoella sijaitsevaan Seinäjoen ammattikorkeakouluyksikköön kello 10.47. Yhdeksän kuolleista oli Saaren opiskelutovereita ja yksi miesopettaja. Ampuja ampui myös itsensä.

Torstaina Kauhajoella alkaa oikeudenkäynti, jossa puidaan sitä olisiko paikallisen komisarion pitänyt muutama päivä ennen koulumurhia ottaa ampujan ase saamiensa ennakkotietojen perusteella pois.

Lisää oikeudenkäynnistä:

2.12.2009: Kauhajoen virkarikosjuttu: Kolmas kerta toden sanoo

27.11.2009: Kauhajoen omaiset: Komisario kumosi päätöksen Saaren aseen poisottamisesta alkoholin vaikutuksen alaisena

27.11.2009: Komisario kertoo juoneensa vain tervetuliaismaljan

Katso myös MTV3:n Kauhajoki-sivut

(MTV3)

Uusimmat uutiset

Ruotsalainen erikoisuus: Halaajavaras
12.02.2012 14:26

Fukushiman reaktori kuumeni liikaa
12.02.2012 14:24

Rovio voitti lelumaailman pääpalkinnon
12.02.2012 14:08

MTV3 Viihde: Houston juhli railakkaasti viimeisinä iltoina
12.02.2012 12:02

Susi raateli koiran hengiltä kotitalon pihalla
12.02.2012 11:45

Krakkerit: Hyökkäsimme CIA:n sivuille
12.02.2012 11:34

MTV3 paikan päällä: Fanit rakensivat alttarin Whitneylle
12.02.2012 11:24

Tässäkö leikkikenttien uusi kuningatar? Barbie-nukkeen istutettiin digikamera
12.02.2012 10:56

Täältä Whitney löydettiin
12.02.2012 10:25

Whitney Houstonin hitit, levyt ja elokuvat
12.02.2012 09:39

Teollisuuskiinteistö paloi Turussa
12.02.2012 08:58

Professori: Lisäaineet eivät ole epäterveellisiä
12.02.2012 12:29

Wahlroos HS:ssa: Presidentti-instituutio kärsi Halosesta
12.02.2012 07:54

Maksamattomista sakoista halutaan jälleen rangaista
12.02.2012 07:23

Whitney Houston kuoli vain tunteja ennen seuraavaa keikkaa - poliisi löysi tähden hotellihuoneen lattialta
12.02.2012 07:13

Kuopio otti käyttöön rengaslukot, muualla harkitaan
12.02.2012 06:09

AL: Poliisi yhdistää kaikki rekisterinsä Accenturen järjestelmään
12.02.2012 06:05

Kollegat muistelevat Houstonia Twitterissä: We will always love you, Whitney
12.02.2012 05:45

Houston löydettiin hotellista Los Angelesista - kuolinsyy ei tiedossa
12.02.2012 05:10

Tästä hitistä Whitney Houston muistetaan - katso video
12.02.2012 04:55