Rikos

Pari vuotta vanha roskaposti pulpahti esiin helsinkiläispoliisin nimissä

Julkaistu 01.10.2009 11:26 (päivitetty 11:39)
Pari vuotta vanha roskaposti pulpahti esiin helsinkiläispoliisin nimissä

MTV3 - Ari Lahdenmäki

Tietokoneissa on kiertänyt taas vauhdikkaasti roskasähköposti, joka pelottelee naisten drinkkeihin ravintoloissa sekoitettavalla "raiskaushuumeella". Viestin mukaan drinkkeihin sekoitetaan sen lisäksi vieläpä "eläinten sterilisaatiolääkettä".

Erikoista viestissä on, että sen allekirjoittajana esiintyy Helsingin poliisin talousrikosyksikön rikoskonstaapeli, jonka yhteystiedot ovat viestissä oikein puhelinnumeroa myöten.

Viesti on sinänsä helppo tunnistaa roskapostiksi muun muassa huonon kieliasun, sekavien tietojen ja järjettömien väitteiden takia.

Alkuaan Yhdysvalloista

- Viesti on kiertänyt ainakin pari vuotta, rikosylikomisario Kari Tolvanen Helsingin poliisista kertoo.

Hänen mukaansa viestin englanninkielinen versio tunnetaan Yhdysvalloissa jo 1990-luvun puolivälistä.

Viesti alkaa puhuttelevasti:

- Hei kaikki vanhemmat ja kaikki, jotka välittävät lapsista ja nuorista.

Seuraava virke on dramaattisuudestaan huolimatta epämääräinen:

- Poliisin ja sairaalan mukaan nainen kidnapattiin yökerhosta ja raiskattiin useasti ja jätettiin sitten oman onnensa nojaan.

Sen jälkeen viesti alkaa toistella erilaisia kaupunkitarinoita tyrmäystipoista ja muista drinkkeihin lisättävistä aineista.

Lopussa olevat vetoomukset "lähetä tämä kaikille tutuillesi - varsinkin naisille!" sekä kömpelöhkö "ja miehet; kertokaa asiasta naisille ketkä tunnette!" pitää siis jättää huomiotta. Roskapostien tapaan viesti kannattaa tuhota, eikä sitä saa lähettää edelleen.

Yleisin tyrmäystippa on alkoholi

Viestissä mainittua eläinlääkettä ei ole olemassakaan. Myös koko tyrmäystippa-ajatukseen voi suhtautua epäilevästi.

- Oikeuskemiallista näyttöä tyrmäystippojen käytöstä ei Helsingissä ole koskaan saatu, rikosylikomisario Tolvanen sanoo.

- Tietenkin aineen nauttimisesta tutkimukseen hakeutumiseen voi kulua aikaa.

Tolvasen mukaan on tavallista, että tyrmäystippoja epäilevät kertovat juoneensa "pari kaljaa".

- He kuitenkin puhaltavat helposti pari promillea. Kyllä yleisin tyrmäystippa on alkoholi, Tolvanen sanoo.

Alkoholin vaikutus saattaa yllättää juhlijan, sillä sama määrä voi vaikuttaa eri tilanteissa ja ihmisissä eri tavoin. Esimerkiksi väsymys voi voimistaa alkoholin vaikutusta.

Uusimmat uutiset

Santorum mutkisti USA:n esivaalikuvioita
08.02.2012 18:35

Kuntauudistus pääkaupunkiseudulla: Helsinki vastaan muut
08.02.2012 18:34

Elementtien alle jäänyt työntekijä kuoli, esimiehille sakkoja
08.02.2012 18:16

Tennistähti: Vanhemmat hukkasivat 60 miljoonaani
08.02.2012 18:08

Ei heikkohermoisille: Näin irrotetaan sormet lihamyllystä
08.02.2012 18:07

Armeijan säästöistä sanottua: "Voitto torjuntataistelussa"
08.02.2012 18:04

Räsänen: Suomi päättää Schengen-kannastaan tässä kuussa
08.02.2012 18:04

Lontoon poliisi iski jengejä vastaan
08.02.2012 17:38

Loputkin Airbusin superjumbot syyniin siipihalkeamien takia
08.02.2012 17:45

Nokia: Salosta lähtee jopa 1000 työntekijää
08.02.2012 17:14

Prikaatin lakkautus "murheellinen päivä kontiolahtelaisille"
08.02.2012 17:04

Syyrian oppositio: Kymmeniä kuolleita Homsissa
08.02.2012 16:59

Euroopan pakkaset voivat jatkua kuun loppuun
08.02.2012 16:30

"Näytänkö minä ihmiseltä, joka järjestäisi vallankaappauksen?"
08.02.2012 16:14

Varokaa, sarvikuono karkuteillä! Tai no… ainakin melkein
08.02.2012 15:57

Katso kuvia lakkautettavista varuskunnista
08.02.2012 16:16

Armeija aikoo lakkauttaa kuusi yksikköä
08.02.2012 15:52

Upseerien liitot: Järkyttävän suuri muutos
08.02.2012 15:47

Tässä ovat esitetyt uudet kunnat
08.02.2012 15:44

Lääkärit: Vanhuksista ei saa puhua hoitotaakkana
08.02.2012 15:19